Yörogaining - hullun hommaa pakkasessa porukalla

Se oli joskus tuossa syyskuun puolivälissä kun törmäsin Yörogaining tapahtumailmoitukseen Facebookissa. Jossain hämärässä mielentilassa tulin ehdottaneeksi tapahtumaan osallistumista hulluille juoksutovereilleni. Idea meni jotenkin näin: "Hei tuolla on tommonen tapahtuma missä suunnistetaan porukalla keskellä yötä jossain Ylöjärven lepikoissa. En osaa suunnistaa yhtään, mutta mennäänkö tossu-sarjaan?". Ja lähes välitön vastaus oli että "Joo, vaikuttaa kivalle!". Asia jäi hautumaan pariksi viikoksi ja sitten tuntia ennen yhden hintaportaan sulkeutumista minä keskellä yötä otin viimeiset varmistukset tiimiltä ja ilmoitin meidät mukaan.

Suunnistamaan rasteille yöhön. Tottakai!

Jälkikäteen keskustelu meni jotenkin seuraavilla uomilla:

Jäsen A: "Osaako muuten joku suunnistaa?"
Jäsen B ja C: "En osaa, tai siis oon joskus koulussa suunnistanut kerran"
...
Jäsen B: "Mulla on ehkä jossain kompassi muuten tallessa.... Joo löytyi, tää on aika oudon väriseksi mennyt..."
...
Jäsen C: "Mulla on otsalamppu, se on pakollinen varuste tuolla listalla"
Jäsen A: "Oho, ompa siellä varusteita... no on mullakin otsalamppu, en vaan oo saanu sitä auki että saisin patterit ladattua sisälle...."
Jäsen B: "Ei hitto, mitä sinne laitetaan päälle? Siis yöllä voi tulla kylmäkin. Tai jos tossut kastuu metsässä?"
(toim. huom. tässä kohtaa oletus kelistä oli syksyisen pimeä ja märkä, ei pakkasta)
...
Jäsen A, B ja C: "APUA!!! Mitkä kengät mä laitan? Mä en osaa suunnistaa! Mitä siellä syödään? En mä osaa karttaa lukea, mitä jos me eksytään sinne lepikkoon?!?!?!"
Jäsen A, B ja C: "Kenen idea tää nyt oli? Apua oikeesti"
(toim. huom. minun se oli... kyllä sen kaikki sitten muisti... kiitos siitä ;) )
...

Oli siellä muitakin, yli 500 osallistujaa

Noh, sitten kuitenkin se päivä koitti, kaikilla oli otsalamput, kahdella kompassit ja listan mukaan hommattuja ensiapuvälineitä, avaruuslakana ja reittisuunnitteluun nuppineuloja ja villalankaa. Hetken olimme puolitosissamme vitsailleet että lankakerää kerimällä ei ainakaan pääsisi eksymään ikuisiksi ajoiksi metsään, voisi vaan mennä omia jälkiään takaisin. Mutta langasta oli yllättävän paljon hyötyä reittiä laskeskellessa. Kaikilla oli varmaan kolmet pitkät kalsarit (yhdet päällä, loput repussa varalla), toppatakki ja kevyempi takki, kolmet hanskat ja viidet sukat jne. kilpavarustelun täyttävä varustelista. Puolet ymmärrettiin silti jättää kisakeskukselle, ettei roudattu ihan kaikkea selässämme.

Kuvaustauko, koska pihlajanmarjoja kauniisti huurtuneessa puussa. 

Tulet laavulla, kelpasi lämmitellä.

Koska kisapäivänä meikäläisen ohjaukset alkoivat aamulla seitsemältä ja päättyivät klo:17.30, en ehtinyt päikkäreitä kovasti nukkua, joten reippailla kuuden tunnin yöunilla mentiin kohden yötä. Olin "pissinyt" aikatauluni aiemmin päivällä ja jättänyt vielä varustekassista sen otsalampun kotiin, joten kisapaikalle saavuin 15min myöhemmin kuin piti ja nälissäni. Tiimi jousti ja karttojen jaon jälkeen haettiin minulle ja toiselle joukkuetoverille syötävää. Aikaa suunnitella reitti oli kaksi tuntia. Hienosti ehdittiin siis suunnitella ja syödäkin hakureissun lisäksi.

Kartta oli jäätävän kokoinen (yli A3 kokoa) läpyskä, jossa ei ollut kadunnimiä ja mittakaavakin oli jotenkin harhauttava... Arvottuamme mittakaava ongelmaa hetken päädyimme kuitenkin yhteiseen päätökseen siitä mitä sentti kartalla tarkoitti oikeassa maailmassa. Ilmeisesti osuimme oikeaan :) Reittiä suunnitellessa lähinnä arvottiin rastipisteitä ja yllättävän helposti päädyttiin "meille sopivaan reittiin". Jossain kohtaa ajattelin kauhulla olisiko reitin pituus jotain maratonin verran, mutta kun villalanka mitattiin saatiin aikaiseksi noin 24km matka. Tehtävissä rauhallisesti tarpoen annetussa 8h ajassa taukoineen päivineen. Vertailun vuoksi juoksukoulun valkku kävi kertomassa että heidän tossu-joukkueensa suunnitteli 50km reitin ja aikoi juosta koko yön. Huh! Vierestä vilkuilin pyörä-sarjalaisten karttoja ja siellä näytti kovasti siltä että meinasivat kiertää koko kartan alan pyörillään.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Kyllä vaan, tässä koitetaan saada asioita puoliksi tehtyä :)

Sitten vaan viimeiset varustevalinnat ja kohden lähtöä. Ahdisti. Sisällä oli hiki ja ulkona oli pakkasta noin -10 astetta. Eli ulkona olisi kylmä, vaikka miten olisi pukeutunut. Startista matkaan ja ekalle rastille oli suhteellisen pitkä kävely. Ehdittiin jutella mukavia, kävellä rauhassa paikat lämpimiksi ja ihmetellä karttoja joita siis oli jokaisella joukkueen jäsenellä yksi. Ensimmäinen rasti löytyi ja homma olis siis hyväksytysti suoritettu. Palkinnot arvottiin hyväksytysti maaliin tulleiden kesken, ja yksi rasti riitti hyväksyttyyn suoritukseen. Oikaistiin muiden suunnistajien perässä asutusalueen läpi (EI pihojen läpi) ja päädyttiin seuraavalle rastille hieman nopeammin kuin alkuperäinen karttamallimme olisi antanut sijaa.

Järjestäjien vaatima kopio meidän reittisuunnitelmasta. Eli jos sitten eksyttäisiin, niin
tiedettäisiin edes mistä suunnasta meitä lähdettäisiin hakemaan :)

Yöhön mahtui sittemmin Julkujärven maastossa tapahtunut yhden rastin löytämättä jättäminen ja heti perään umpipöpelikössä 100m jyrkkää rinnettä alas ja metsän läpi suoraan toiset 100m ja suoraan rastille. Että taitoa oli selkeästi pelissä :D Myöhemmin löysimme itsemme myös täysin väärältä ulkoilupolulta, koska sille toiselle emme kertakaikkiaan löytäneet pääsyä ja ohitimme tästä syystä kaksi rastia olankohautuksella.

Yölaavulla vedettiin lämmintä kaakaota, tankattiin termospulloon lämmintä mehua ja syötiin grillimakkaraa. Huikea elämys keskellä ei-mitään :) Kiitos yhden fillari-joukkueen päästiin suorinta polkua laavulle, eikä kierrelty ihan pienimpiä polkuja. Sääntöjen mukaan pienet vinkit ovat sallittuja toverijoukkueiden suuntaan.

Oma pukeutuminen meni muuten nappiin, mutta en luottanut goretex nastalenkkareitteni lämpöisyyteen ja pakkasin niihin kahdet sukat päällekkäin. Tarpoessa jalkojen päällä pitkään jalat turpoavat ja eihän niissä kengissä ollut tilaa kaksille sukille. Alkoi painaa askel loppua kohden aika kovasti, joten päätettiin loppupäässä olla hakematta paria extra-rastia vaikka aikaa olisi ollutkin. Palattiin kisakeskukseen noin 21km tarpomisen jälkeen onnellisina, väsyneinä ja hienosti suoriutuneina. Ostettiin munkkia ja kahvit (kyllä, puoli neljältä aamuyöstä!) ja todettiin ettei maksa vaivaa odotella paria tuntia aamiaisen alkamista ABC:lla.

Kamat kasaan ja autolla kohden kotia. Suihkun jälkeen pääsin nukkumaan jossain viiden paikkeilla aamuyöstä. Ei ollut erinäisten mittareiden mielestä kovinkaan virkistävää unta. Heräsin jopa ennen miestäni, joka oli pistellyt kokonaisen yön unta palloon normaalisti. Palauttelu jatkuu yhä vaikka tätä kirjoittaessa on jo tiistai. Kävin tuurailemassa muutaman jumpan normaalista poiketen sekä sunnuntaina että maanantaina. Ne tuntuvat kropassa myöskin. Naureskeltiin tiimin kanssa että ei muisteta koska ollaan viimeksi oltu hereillä puoli kolmelta aamuyöstä... Ollaan tultu ilmeisesti niin vanhoiksi, että nukutaan yöllä. Ehkä ihan hyvä niin.

Kaiken kaikkiaan hyvin järjestetty tapahtuma, mahtava tiimi ja hauskaa oli. Suosittelen lämpimästi itselleni ja muille jatkossakin :)

Rasituksen lisäämisestä ja progressiivisesta harjoittelusta - Miksi, milloin, kuinka paljon?

Kokeilin taasen vanhaa totuutta "Suutarin lapsella ei ole kenkiä" käytännössä... Eli olin 2,5 viikkoa reissussa jossa tein vain ihan pakollisen ylläpitotreenin ja palattuani takaisin jatkoin treeniohjelmaa siitä mihin jäin ennen lomaa. Jotta homma olisi mennyt täydellisesti myöskin muistin pantata treenit ajoittumaan pääosin viikonloppuun, eli peräkkäisille päiville.

Ennen lomaa on juostu Maratonkoulun ohjeiden mukaisesti 3-4 lenkkiä viikkoon maltillisilla kilometreilla. Noin 5-7km lenkkejä ja yksi pidempi lenkki rauhallisesti n.15km pituisena. Kun lähdön aika koitti tuli perinteinen paniikki "muun elämän suhteen" ja reissua edeltävällä viikolla ei sitten juostukaan ollenkaan. Reissun jälkeen meni vähintään puolisen viikkoa että pääsin takaisin "arjen kulmaan kiinni". Näin ollen yhteensä sain aikaiseksi kuukauden verran juoksutonta aikaa.

Ylläpitolenkki helteisessä kelissä, hyvin hidas ja lyhyt pyrähdys.

Tärkeä osa treenejä lomalla oli syöminen... Ei nosta aerobista kuntoa sitten mitenkään :)

Kun treenit sitten vihdoin pääsi starttaamaan olin intoa täynnä ja ylitin valtaisasti sen mihin keho olisi kyennyt juuri silloin. Ennen reissua viikkokilometrit heiluivat jossain 30-40km hujakoilla ja sitten tästä tyylikkäästi kuukauden tauon jälkeen jatkettiin noin 35-45km "+10% joka neljäs viikko"-nostosääntöä noudattaen. Parin viikon jälkeen alkoi väsymys olla aika kova, eikä lenkit maistuneet enää yhtään. Yleisin liian kovasta harjoittelun lisäämisestä taitaakin olla se ettei tee mieli treenata. Jos taas homman tekee maltilla, jää aina pieni nälkä tehdä lisää ja tuloksia tulee, treeni on "helppoa".

Kotosuomen lumessa lenkillä helmikuussa vielä kulki ihan okei.

Mitä sitten olisi pitänyt tehdä? Ohjeiden mukaisesti viikkokilometrimäärää saisi lisätä maksimissaan 10% kerrallaan ja vain joka neljäs viikko. Eli 35km saisi nostaa 38,5km ja tästä seuraavassa kuussa noin 42km matkaan viikossa. Lisäys tulisi tehdä yleensä muutamaan lenkkiin, eikä posauttaa sitä pitkiksen perään automaattisesti kaikkea. Näin harjoitus jakaantuisi tasaisemmin. Välttämättä harjoituksiin käytetty aika ei aina kasva koska samalla kun treenaa niin vauhdit voivat kasvaa juuri sen verran, että tavallaan harjoituksiin kuluva aika pysyy vakiona.

Eli hyvin meni... tavallaan. Käytännössä lopputulos oli takapakin ottaminen, kun ei kertakaikkiaan jaksanut ja sitten uudestaan alusta maltillisemmin. Taukoihin, riippumatta niiden syystä, kuuluu aina rauhallinen aloittaminen ja mieluummin piirun alempaa kuin taukoa edeltänyt taso. Näin varmistetaan ettei esim. sairaustapauksissa rasiteta kehoa uudestaan sairaaksi vaan annetaan sen tottua treenirasitukseen rauhassa. Joskus sellainen ravisteleva treeni on ihan hyväksi, mutta tavaksi tai kuukausien treenimenetelmäksi siitä ei ole. Hiljaa hyvä tulee, tässäkin tapauksessa. Oikotietä onneen ei valitettavasti ole.

Pirkan hölkässä ekaa kertaa

Koska juoksutovereita on tullut ihan hullusti lisää juoksukoulun myötä on lisääntynyt myös tuo juoksutapahtumiin ilmoittautumisen määrä. Niinpä päädyin Pirkan hölkälle Vuokon kanssa kirmailemaan. Lähtö oli hyisenä sunnuntai-aamuna klo:7.00. Huh! Kaikkeen sitä ihminen lähteekin.

Metsää ja enemmän metsää tarjolla. Varjossa viileää, auringossa juuri parasta.

Olimme ostaneet ilmoittautumisen yhteydessä bussikuljetuksen ja keittolounaan. Siis maalialueelle auto parkkiin, juoksukamat niskaan ja bussijonoon. Jäädyttiin pystyyn ja mietittiin miten lähdettiin niin pienillä varusteilla matkaan. Vaan kyllä ne olivat ihan oikeat vermeet, kun matkaan vihdoin päästiin pari tuntia myöhemmin. Sitä ennen olisi ollut tosin viisautta ottaa reppu ja päällivaatteita mukaan. Repun olisi saanut sitten kuljetukseen rekkaan. Noh, ensi kerralla sitten!

Taukopaikalta lähtiessä tiesi aina kuinka paljon matkaa oli seuraavalle tauolle. Hyvät kyltit oli.

Kelatkaa nyt näitä maisemia... Sielu lepäsi (jalat eivät)

Lähtöä ennen yhytettiin itsemme Kestävyyttä Pintakaasulla 24/7 ryhmän aktiivien kanssa ryhmäkuvasta. Hauska Facebook yhteisö, jossa ei ole mielensäpahoittajia, tai he ovat tosi hiljaa :) Vuokolla oli ryhmän paita näkyvissä, niin meidät tunnistettiin helposti ja päästiin yhteiskuvaan.

KPK24/7 jengi lipun äärellä

Jäätävissä oloissa koitettiin vielä kertaalleen käydä vessassa, jonka jonot olivat äityneet melkoisiksi. Ehdittiin nippa nappa starttiin ja aikaa jäi vain kolmisen minuuttia odotella lähtölaukausta. Sitten matkaan. Tässä polkujuoksutapahtumassa on se hölmö puoli että ekat 3km on asfalttia. Ja aikas pienestä rakosesta mennään isolla massalla urheilukentän porteista ulos. Alussa vauhti oli ihmismassassa hoipakkaa menoa tällaiselle hitaalle taapertajalle, mutta hölkättiin pois kun kerran tossu oli syönnillänsä.

"Pitkospuita" välillä, hienoisessa kohmeessa joten liukasta oli.

Taukopaikan vilskettä

Oli tarkoitus että Jyväskylän Finlandia maratonilla juostun puolikkaan ärsyttämä polvi olisi jo levossa toipunut entiselleen, mutta toisin kävi. Heti 200m jälkeen alkoi polven sivussa tuntua viiltävää kipua, joka ei siitä sitten poistunutkaan. Kun päästiin ensimmäiselle hiekkatielle olin jo ajat sitten tiputtanut kävelyksi ja toivonut että polvi siitä tointuisi. Pehmeä alusta tuntui ihan hyvälle, joten juoksua jatkettiin ja auttoi se käveleminenkin niin että polveen ei ihan heti sattunut kovemmin. Noin seitsemänteen kilsaan asti tultiin hölkäten, mutta sitten oli pakko vaihtaa pysyvästi kävelyyn.

Noh hyvässä seurassa ja suorastaan upeassa kelissä tämä ei oikeastaan harmittanut. Huollossa oli lämmintä mustikkakeittoa ja iloisia ihmisiä. Reitti oli todella kaunis ja pääasiallisesti mentiin metsässä polulla. Seura oli mitä parhain, eikä esittänyt minkään asteista paheksuntaa siitä, että nyt hölkästä tulikin kävelyreissu.

Parasta A-ryhmää seurana :)

Jälkikäteen ajatellen oli maailman typerin veto rykiä homma maaliin asti kipeästä polvesta huolimatta. Ei se meinaan ainakaan auttanut tuota vaivaa paranemaan... Maanantaina kuuntelin ripityksen lääkäriltä, otettiin röntgenkuvat varmistaaksemme että kyseessä ei ole rasitusmurtuma polvessa ja hommasin muutamalle ohjaamalleni tunnille sijaisen. Ei ollut rasitusmurtuma, mutta kipu oli riittävä että olisi voinut olla. Syynä lienee kiristävä iliotibiaalinen kalvo, eli reiden ulkosyrjällä oleva rakenne. Sitä hoidettiin hieronnalla ja levolla ja kohta otan visiitin Askel-klinikoiden fyssarin pakeille, jossa selvitellään mikä se askelvirhe on jonka ansiosta tilanne on syntynyt.

Vaikkakin homma oli aikas tuskaisaa, niin reissu oli upea. Menen taatusti uudestaan tulevana vuonna ja fiksummin valmistautuneena. Keitto maalissa oli jokaisen pennin arvoista, mutta jatkossa otan rahaa mukaan lettujen ja kahvin toivossa :)

Rullaati rullaati rullallalalei!

Minulla on ollut vähän sellainen perinne, että menen vähintään yhdelle kurssille vuodessa oppimaan jotain ihan uutta. Jo pidempään minua on kutkuttanut rullaus ja sen saloihin perehtyminen. Olen hieman hannaillut kurssille ilmoittautumista koska kaverini Katja rullaa jo ihan pro-tasoisesti ja on minuakin neuvonut matkalla eteenpäin. En myöskään ole tahtonut ryhtyä kaverilleni kilpailijaksi. Mutta lopulta kiinnostus voitti ja ilmoitin itseni Tampereella järjestettävälle kurssille lokakuun alussa.

Suoraan syvään päähän oli akurantti kuvaus kurssin sisällöistä. Ei jääty tuleen makaamaan, vaan edettiin suoraan asiaan ja rullailun maailmaan. Olin katsonut, että kurssilla vaadittiin ennakkoon jonkin tasoinen ymmärrys Anatomy Trains lihasjatkumoista ja sehän minulla Functional Trainer kokonaisuuden ansiosta on hallussa. Parikseni kurssilla osuneella naisella nämä hommat olivat uudempia ja voin kuvitella kuinka oudolta tuo lihasjatkumoajatus on voinutkaan tuntua. Muistan itsekin että aikoinaan oli vaikea kääntää ajatukset siihen ettei kyse ole yksittäisistä lihaksista vaan niiden ketjuista. Ja että ketjussa kiristävä yksi osuus voi tuhota koko ketjun vahvuuden.

Joulutorttu ammattilaisen suorittamana :)

Se osuus mistä minulle ei ollut ihan täyttä kokemusta oli erilaiset rullaustekniikat. Onneksi näitä kuitenkin selitettiin ystävällisesti koko kurssin ajan. Uskon, että alkuun pitää silti omilla tunneilla pitää muistilistaa nenän alla ettei puhu läpiä päähänsä hitaan ja nopean sivelyn osalta tai puhu klimpeistä ja perunamaista sekaisin hangatessaan kalvoja auki.

Välineistöä ja erilaisia harjoitteita

Täysin uusi masiina oli krapa, eli muovinen läpyskä jolla voi sivellä pintafaskiaa tai ryskiä syvemmälle esim. trigger-pisteiden kimppuun. Tämä krapa menee välittömästi käsilaukkuun! Samaten kurssilla käytettiin tuplapalloa, jolla esim. jalkapöydän sivujen rullaus käy helposti. Välittömästi päivittäiseen käyttöön. Plantaarifaskiat kiristelevät ja ne vaativat hoitoa usein. Se taitaa olla oman kropan heikko lenkki, ja vaatii rakkautta ja huolenpitoa ettei äidy pahaksi.

Yleisinä ohjeina todettiin, että rullaus pitäisi suorittaa aina sydäntä kohden. Tässä idea taitaa olla se, että mahdollinen maitohappo ja muut kuona-aineet lihaksista ohjattaisiin takaisin sydämeen, joka sitten polttaa maitohappoa pois käsitellessään uudestaan verta johon maitohapot ovat sitoutuneet. Sama idea on kylmähoidossa rankan rasituksen jälkeen. Ajetaan veri väkisin liikkeelle, kohden sydäntä, joka sitten puhdistaa pumpatessaan maitohappoja pois.

"Kärpäsen kyykytyspaine" oli nopeiden sivelyiden aikana käytettävä voimakkuus. Niin että kärpänen menee kyykkyyn, muttei kuole. Oivaltavaa ja tavallaan helposti toteutettavaa. Missään kohtaa ei saanut sattua, edes kärpäsen tappopaineella tapahtuvissa hitaissa sivelyissä. Hankaus ja erilaiset nytkytykset piti nekin suorittaa niin että kipua ei tunnu. Vasemman jalan iliotibiaalinen kalvo on meikäläisellä sen verran kovassa jumissa, että kivutonta vaihtoehtoa ei oikein löytynyt, mutta yrityksen puutteesta ei voi syyttää. Ja kyllä tuo sively on auttanut heti silloin ja vielä nytkin rentouttamaan kalvorakenteita. Kyljistä löytyi myös hillittömän hihityksen aikaan saanut kivulias alue. Huomasin että jostain syystä kyljet olivat lähes kosketusarat. Leveällä selkälihaksella ja siihen kohdistuvalla kovemmalla treenillä on voinut olla osuutta asiaan...

Mittaamista harrastettiin mittanauhalla sekä silmämääräisesti ja tunnustelemalla.

Suoraan tunneille hyödynnettävissä olevia kaavoja kävimme läpi useita. Täytyy harjoitella, jotta nämä soveltuvat omaan suuhun ja muistan tehdä kaiken oikeassa järjestyksessä. Tunneilla tuskin voidaan suoraan mitata tuloksia, mutta minua kurssilla suoritettu tarkka mittanauhan kanssa mittaaminen kiehtoi kovin. Kun kyseessä ovat mitattavat suureet ja niihin saadaan tekemisellä heti näkyviä muutoksia ollaan aina jännän äärellä. Ehkä kehittelen jonkun uuden tavan yhdistää tuo mittaaminen ihan tavalliseen rullaustuntiin... Jääkäähän tämän osalta kuulolle!

Lappujuoksuihin valmistautumisen laaja kirjo

Olen tässä kesän mittaan käynyt juoksentelemassa pari puolimaratonia puolitosissani. Tarkoituksena oli testata omaa kuntoa ja vakuutella itselleni että kyllä minä voin ja pystyn kokonaisenkin pistelemään elokuun lopulla kunnialla. Ja kunniastahan siinä on monesti kyse, että pääsee loppuun ilman että perässä hiihtää se turva-auto. Tai oikeastaan että pääsee loppuun, ihan sama onko viimeinen.

Olen lukenut kirjoista ja kuullut erinäisiltä valmentajilta kosolti vinkkejä treeniin ja syömiseen valmistavalla viikolla ennen kisaa. Tai ei noissa tapahtumissa kyllä meikäläisen kunnolla kisata kuin itsensä kanssa, mutta silti. Vinkeissä toistuu kaksi samaa asiaa eri muodoissa, eli treenin keventäminen tai lepo sekä hiilareiden tankkaaminen. Koska nämä kohdat toistuvat, veikkaan että ne ovat oikeilla jäljillä. Tosin olen juossut karppaustyyppisellä ruokavaliolla valmistautuen yhden puolikkaan kevyesti edeten ja juhlinut lähes aamuun asti tanssien (vain muutamalla siiderillä tosin) puolimaratonin aatonaattona. Eikä tuntunut suhteellisesti missään. Kuitenkaan kukaan ei tiedä miten paljon paremmin nuo reissut olisivat menneet jos olisin tehnyt kiltisti ohjeiden mukaan. Ja yksilöllinen vaihtelu on suurta.

Selfieitä kisoista ja fiiliksiä ;)

Yleisesti ottaen ohjeistetaan keventämään harjoittelua noin 50% sekä tehojen että kertojen ja keston puolesta. Jos normaaliin ohjelmaan kuuluu esim. viisi lenkkiä viikossa näistä karsitaan 2-3 lenkkiin ja kestot sekä matkat tiputetaan vähintään puoleen normaalista. Saattaa riittää että pistelee 20-30 minuuttia PK-tehoilla ja pyrähtää väliin kolme kipaletta valotolppien välissä. Poissa ovat kilsojen VK-vedot ja viikon pitkä lenkki kuitataan sitten itse kisasuorituksella.

Tällaisesta jälkiohjelmasta (Korealainen rummutus) saatiin nautiskella Petri Juutin juhlavalla 100. maralla.

Syömisessä tai lähinnä syömisen ja hiilaritankkauksen ajoittamisessa tuntuu olevan eniten eroja. Toiset sanovat, että hiilaritankkaus tulee suorittaa viikon alussa jos kisa on viikonloppuna, toiset kehottavat syömään vain yhden päivän korostetusti hiilareita ja ajoittamaan tämän päivän päivää tai kahta ennen suoritusta. Kirjallisuudessa on ohjeita ns. tyhjennysharjoituksiin ja sen päälle suoritettavaan tankkaukseen, jonka tarkoituksena on saada varastot ns. ylikompensoitumaan ja täyttymään hieman yli normaalin rajojen. Omissa valmennuksissa ja itseni kanssa testaillen olen herännyt havaitsemaan että me olemme yksilöitä ja yksilötkin ovat erilaisia eri ajanhetkinä. Yhtä totuutta ei tunnu olevan, vaan jokainen joutuu etsimään oman tapansa ja tottumuksensa itse ja muokkaamaan sitä ajan kuluessa ehkä uuteen uskoon.

Enemmän kuin pelkkää fyysistä valmistautumista, ovat nämä toimenpiteet myös henkistä fiilistelyä kisakoitosta varten. Lappu rinnassa juokseminen tuo oman lisänsä perinteiseen pitkikseen vauhtien noustessa ja pienen jännityksen puskiessa puseroon. Siksipä lappujuoksu on ensisijaisesti henkinen koitos, johon pää pitää saada oikeaan asentoon. Puhuisinkin rituaaleista, joita urheilija tekee valmistaaksensa kropan ja pään kisakuosiin. Rituaaleissa on se hyvä juttu, ettei niinkään ole merkitystä mitä tekee vaan se että tekee jotain tuttua ja turvallista jonka uskoo tuovan itselleen parhaan mahdollisen suorituksen.

Samaisen megalomaanisen tapahtuman huoltopiste, info ja varustesäilytys yhdessä kuvassa :)

Rituaaleissa on myös se huono puoli, että koko homma voi lätsähtää ihan takapuolellelleen jos jostain syystä ei pysty rituaalejaan tekemään. Vaikka oikeasti on ihan sama saatko aamulla sitä tiettyä kaurahiutaleista ja hunajasta tehtyä smoothieta, voi pääsi olla sitä mieltä ettet pysty juoksemaan metriäkään kunnolla ilman sitä. Ja valitettavasti kroppa käyttäytyy juuri niinkuin pää uskoo sen tekevän. Isoin harjoittelu täytyy joskus tehdä pääkopan sisällä, jotta näistäkin yllättävistä tilanteista pääsee ylitse. Tai sitten voi valita rituaaleja, jotka voi tehdä missä maailmankolkassa tahansa ja tilanteesta riippumatta :)

Oma eka maraton on luvassa jo alle viikon päästä. Päässä humisee, kun koitan saada rituaalit kohdalleen. Mutta kyllä se tästä, ehkä, kai... tai siis täytyyhän sen mennän hyvin! Tervetuloa kannustamaan minua ja muita reitin varrelle, tai vaikka mukaan karkeloihin juoksemaan. Ohjeet löytyvät täältä: http://www.tamperemaraton.fi

Uudistunut MoveMe blogi?

Moro taas pitkästä aikaa! Olen pitänyt kirjoittamisesta vahingossa taukoa pari kuukautta ja sitä mukaa kun tauko piteni kohosi kynnys kirjoittaa päivä päivältä isommaksi.

Olen aiemmin hautonut suunnitelmaa järjestelmällisemmästä blogista, vaan toteuttaminen on jäänyt. Ja sitten tässä ajattelin että kyselen tovereilta ja kavereilta että mitä he tahtoisivat lukea. Moni kertoi tykkäävänsä kun kirjoittelen leppoisasti milloin mistäkin. Osa kertoi ettei oikein välitä jos testailen vaan erilaisia paikkoja ja tuotteita ja "elämä" jää vähemmälle. Vaikka joskus on kiva oppia uusista jutuistakin, niin silti se sellainen tavallinen arki on blogissa virkistävää.

Melonnan apuohjaajana ei-niin-huipussa-kelissä

"Arkea" asuntomessujen pressipäivässä <3

En usko että minusta tulee järjestelmällinen kirjoittaja tai että pystyisin lupaamaan teille treenivinkkejä kerran kuuhun. Mutta josko kertoisin siitä arjesta, reissuista ja omasta löytämisen riemusta. Kokeilen luonnostaan uutta ja sitä tulee olemaan blogissa jatkossakin. Ehkäpä vaan uudistunut MoveMe blogi palaa juurilleen ja kertoo minun tarinaani yleisten totuuksien sijasta?

Mitä sinä tahtoisit lukea ja kuinka usein? Kommentoi rohkeasti, niin saadaan tähän kirjoittamiseenkin vuorovaikutusta.

Maratonkoulussa osa 3 - Tekniikkareeniä pomppien ja koikkelehtien

Läksin Tampereen maratonkoulun järjestämään juoksukouluun tavoitteenani taittaa maraton tai ainakin puolikas kesän 2016 päätteeksi. Miksi mennä kouluun, jos pitäis osata jo? No siksi että valmentaja tarvitsee valmennusta itsekin. Ulkopuolinen näkee paremmin ja ryhmäpaine tsemppaa eteenpäin.

Itsehän missasin edellisen kokoontumisen maaliskuussa, koska oleilin Thaimaan auringon alla ja osin myös meren pinnan alapuolella. Reenit olivat... noh luvalla sanoen olemattomat ja reissulta palattua "on ollut kaikenlaista". Siksipä pienin pelonsekaisin tunnelmin marssin huhtikuun tapaamiseen kuulemaan oletettavasti kunniani valmentajiltani.

Alkuun oli pieni motivointipuhe siitä kuinka juosta pitää kelissä kuin kelissä. No ei ole oikeastaan kelistä ollut kiinni minun juoksemattomuuteni. Oikeasti on oltu niin pirun pitkään töissä, että ulkona on ollut jo pimeää ja sitten on vaan suorastaan pelottanut lähteä yksin sinne hölkkäämään. Samaan aikaan kun on pimeää alkaa olla sitten jo tosi ilta, ja omaa yön aikaista palautumista iltatreenit todellakin heikentävät. Ja kun se palautuminen ei muutenkaan ole erikoisen hyvää niin... noh olen preferoinut nukkumista juoksemisen sijaan. Eikä ole mitään hyviä tekosyitä kuten lapsia tms. Ihan itse olen mahdottomat päivät tehnyt, ei ole kukaan pakottanut.

Ryhtiliike on jo aluillaan, ilmoittauduinhan minä kesäkuun puolivälissä juostavalle puolimaratonille... Että on syytä alkaa kipittää että selviää siitä elossa. Ja on minut jo houkuteltu muuttamaan maratonkoulun päätteeksi juostava matka kokonaiseksi maratoniksi. Aluksi emmin puolikkaan ja kokonaisen välillä että kummankohan vetäisin. Noh, sen voi vielä vaihtaa viikkoa ennen maraa toiseksi jos tilanne tuntuu vaativan...

Motivointihomman jälkeen lähdettiin pihalle erilaisia tekniikkaharjoituksia tekemään. Ilja ja Kati Kuntoritareilta vetivät hommaa. Alkuun Nautiskelija lenkin lenkittäjät vetivät meille alkuverkan, eli rauhaisaa hölkkää korttelin ympäri vartin verran. Sitten kehiin polvennostojuoksua, kuopaisuja ja nopeusleikittelyitä.

Polvennostojuoksussa en oikein päässyt jyvälle monessakaan kohtaa. Tuntui että jalat eivät tottele ja gasellin lailla tanssahteleva Kati pitkine raajoineen tuntui ihan hurjalta taiturilta. Ehkäpä yli viiden minuutin treenillä minustakin saisi edes jotain irti, mutta näin ekalla kerralla meni ihan kihertämiseksi kun mietin miten tyhmältä mahtoi eteneminen näyttää. Osasin kyllä ihan hyvin polvennostokävelyn!

Kuopasuissa yhdistettynä polvennostoihin ja pieneen pomppuhyppyyn meni kyllä kaikki uskottavuus meikäläisen raajojen hallinnasta. Ai että tämä oli se tärkein homma juoksussa? Ja minä en osaa sitä ollenkaan... Köh... Hmm.. Voihan... Noh... Eikä siitä sitten sen enempää.

Askelkyykkykävelyt osaan teknisesti, mutta kyllä se yksikin katulampun välikkö on kuulkaa pirun pitkä matka taitettavaksi. Mutta salillakin olen käynyt aika hintsusti reissun jälkeen, että ehkä voimattomuus selittyy osin sillä. Nyt vaan reeniä niin homma lähtee aukeamaan.

Tehtiin myös jalat suorina pökkelöinä eteenpäin vieden olevaa juoksua. Jännä tunne kun jalat vetävät sinua eteenpäin. Meni aika lujaa! Vauhdin hurmaa. Perään sitten sprinttejä ja lennosta vauhdin vaihto hitaaseen hölkkään ja kiihdytys takaisin maksimivauhtiin. Tässä kohtaa rivit hajosivat ja kaverit pinkoivat minusta ohitse oikealta ja vasemmalta. Ei tällä varrella ja räjähtämättömällä etanan nopeudella pärjätty siinä kisassa muita kuin itseään vastaan, mutta sehän tässä hommassa on ihan riittävästi. Itseäni varten treenaan ja teen tätä juttua. Joten ihan sama mitä muut tekee tai sanoo vai mitä?

Lopuksi juostiin muutama kierros rauhallista tahtia ympäri pihaa. Valmentajat hajaantuivat reitin varrelle huutelemaan vinkkejä mahdollisista korjausliikkeistä. Katseen pitäminen edessä ja ylös on minun vaikeuteni, mutta kun sen tiedostaa sen voi korjata.

Suihku ja sauna Kalevan uimahallilla ja sitten tekniikkahommia paperilla esitettynä. Katsottiin vähän kuvattuja videoita läpi myös. Tärkein oppimani asia, jota ajattelin tulevilla lenkeillä vähän testata, oli takapotkun hyödyntäminen. Ilja kertoi että siinä kohtaa kun maratonia on jäljellä 10km ja tuntuu että kaikki jerkku on jaloista käytetty voi siirtyä käyttämään pohkeita. Ponnistaa jalkaa työntämällä väsymättömillä lihaksilla eteenpäin. Usein siis vaan löysästi tuodaan jalka eteenpäin, mutta jos puskee ja työntää pohkeella voimakkaasti voi aktivoida lisää energiaa käyttöönsä. Saattaa alkaa taas kulkea ja homma maistua hymyn kera.

Päivän päätteeksi kokoonnuttiin omien valkkujen kera pienryhmään. Otin kontolleni pienet nuhteet kilometrien vähyydestä, mutta sain tsemppejä omalta ryhmältä. Sovittiin yhteisiä treenejä ja jopa cooperin testi. Hyvä tästä tulee. Nyt vaan hihat käärien ja mastoon viipottamaan tihenevällä tahdilla.

Ambroniten testauksen jatko-osa - mitä tökötistä tykkäsi ultrajuoksija?

On kulunut aikaa ja vettä virrannut Tammerkoskessa. Mutta vihdoin voin palata tähän Ambronite asiaan ja julkaista teille alekoodin jolla paketillisesta saa 20€ alennusta.

Miksi tässä kesti niin kauan? Minä halusin saada toisenkin mielipiteen, sellaisen henkilön joka reenaa ihan tosissaan. Ja sattumoisin ystäväpiiristä löytyi yksi ultrajuoksija (hullujen laji!) jota tällainen ravintolisä kovasti kiinnosti. Ongelmaksi osoittautui se, että heti kun laitoin ainetta matkaan selvisi että pitkähkö telakoituminen oli hänellä edessä erinäisten vaivojen vuoksi. Piti siis odotella että juoksija pääsee takaisin baanalle testaamaan Ambronitea tosioloissa.

Uudessa seoksessa on parempi maku marjojen ansiosta.
Tätä en vielä ole testannut, vaan arvio perustuu aiempaan seokseen :)

Tässä välissä ehdin itse testailla ehdotettuja mehukeittoa sekä pilttipurkilla höystämistä maun parantamiseksi. Piltti toimi miedommin, mutta toi ihan hyvän makuparannuksen. Testasin mangopiltillä. Mehukeitto ei jotenkin itsellä pelannut. Se maistui tavallaan liikaa ja tavallaan liian vähän. Liikaa niin että mehukeitto hallitsi makua ja liian vähän siksi että vesi laimensi makua vetiseksi. Mutta kokeilemalla selvinnee mitä teidän makunystyrät hommasta tykkää.

Tähän väliin pistän testihenkilön oman raportin sellaisenaan, koska se oli niin hyvin kirjoitettu:

Vihdoin viimein pääsin testaamaan Ambroniten. Ensin aamuherätys ja aamukahvi. Sitten sekoittelin Ambroniten ohjeen mukaan pulloon. Tosin laitoin tapani mukaan hieman ruususuolaa sekaan ja laitoin pullon reppuun muiden nesteiden kanssa. Mukaan tuli litran verran valmista proteiinijuomaa jossa oli vain proteiinia, ei yhtään energiaa. Lisäksi mun normijuoma eli 0,5 l ruususuolavesi lisättynä sitruunapuristeella. Tarkoituksena oli tehdä pitkä hidas lenkki, kehittää rasva-aineenvaihduntaa sekä testata Ambronite. 

Ensin tein 5,5 h hitaan pitkän lenkin, sykkeen ollessa keskimäärin 115. Tämä siis täysin ilman energiaa poislukien proteiini. Lenkki sujui hyvin eikä mitään ongelmia ollut. Lievää uupumusta oli kun palasin autolle ja ajattelin katsoa miten Ambronite tehoaa. Ensi vaikutelmana Ambronite näytti hieman epäilyttävältä koska väri viittasi hieman Spiruliinaan. Maku ja rakenne muistutti hieman velliä, mutta itse maku oli yllättävän hyvä. Ei mitään ylimakeaa tököttiä. Tuli ihan mieleen lapsuuden aamupuurot :)  

Sekoitusvaiheessa olin lisännyt sekaan hieman ruususuolaa, mutta sitä voisi kyllä lisällä sinne enemmänkin. Join noin 2,5 desiä yhdellä huikalla ja lähdin jatkamaan lenkkiä mutta nostin sykkeen 140:een. Olo oli yllättävän vakaa, voimakas ja fressi. Vatsassa ei ollut mitään tuntemuksia eli vatsa kykeni sulattamaan ravinnon täysin ongelmitta vaikka takana oli jo pitkä lenkki ja nostin sykkeitä selvästi. Flow tuli helposti ja tein noin 1,5 h lenkin keskisykkeellä 140. Autolle palatessani olo oli hyvä, kevyt ja fressi. Tässä vaiheessa join loput 2,5 desiä Ambronitea. Maku oli edelleen hyvä, eikä vatsassa ollut mitään tuntemuksia. 

Kokonaisuudessaan erittäin hyvä tuote ja piristävä poikkeus näiden ylimakeiden ja -prosessoitujen "urheilu"juomien rinnalla. Tulee ehdottomasti vakiokäyttöön. Mistä näitä voi tilata/ostaa?

Edelleen jaksan itsekin ihmetellä miten tuo aine täyttää niin helposti ja nopeasti. Voin sieluni silmin kuvitella miten energia virtaa soluihin ja tsädäm muutun nälkäisestä tyytyväiseksi. Että jos maku nyt onkin hieman erikoinen niin ainakin tuote toimii tarkoitukseensa äärimmäisen hyvin. Ja juu, urkkajuomat ja palkkarit on usein ihan öklön makeita, teollisia ällötyksiä. Ambronite ei välttämättä ole "hyvää", mutta eipä ainakaan lennä kaaressa laatta kun pistää sitä treenin jälkeen kulauttaen kitusiinsa.

Ambroniten tiimi GoExpo messuilla. Kuvat lainassa Ambroniten Instagram tililtä, luvan kanssa.

Ja sitten siihen aiheeseeen, että mistä näitä voi tilata? Ambronitea myydään heidän omassa verkkokaupassaan http://ambronite.com/ ja sieltä voi tilata koodilla "MOVEME" 20€ halvemmalla valitsemansa paketin. Jos epäilyttää koko homma, mutta haluat edes kerran testata niin verkkokauppa tarjoaa mahdollisuuden antaa s-postiosoite heille käyttöön ja saat vain yhden pussin -50% alella messiin.

ps. Ambronite on Suomalainen laatuinnovaatio. Jos ostat tuet siis kotimaisia yrittäjiä!

Miten juostaan lenkkejä tropiikissa?

Olen täällä Thaimaan auringon alla jälleen ja katselemassa pääosin meren eläviä sukeltamalla, mutta myös hölkkäilemässä pitkin poikin Khao Lakin katuja. Kun yllättävän moni matkailija on ihmetellyt "viitseliäisyyttäni" ja taas toisaalta kotopuolessa juoksukoulun valmentajat epäilleet että sluibailen päätin kirjoitella trooppisten lämpötilojen treeneistä tarkemmin.

Tässä kohtaa aurinko on jo ehtinyt nousta aika korkealle, mutta palmupuut antavat jotain suojaa

Kun kosteusprosentit ovat Suomeen verrattuna huikaisevan korkeat ja lämpötilakin pysyttelee yli +30 asteessa läpi vuorokauden voi treenaaminen toki tuntua tukalalta. Treenejä pitää mukauttaa, jos/kun tällaisessa lämpötilassa oleskelee alle pari viikkoa. Keho kyllä sopeutuu, mutta se vaatii aikaa enemmän kuin useimmilla meistä on lomaa käytössä.

1. Juokse pimeällä

Mikäli mahdollista ota juoksuaskeleet silloin kun aurinko on jo laskenut, tai ennen kuin se siirtyy takaisin taivaalle mollottamaan. Tämä tarkoittaa näillä leveysasteilla seitsemän jälkeen illalla starttaavia tai ennen kahdeksaa aamulla päättyviä lenkkejä. Pääosin pimeä tulee jo kuuden jälkeen, mutta maasto ei viilene sormia napsauttamalla. Samaten aurinko kyllä jo valaisee maisemaa reilusti ennen kuutta, mutta polttavaksi se alkaa käydä kahdeksan pintaan.

Isoin virhe on lähteä täällä hakemaan edes kävellen lounaspaikkaa puolenpäivän aikoihin. Läkähdyttävä kuumuus porottaa teille jotka kuumentavat alustaa niin että tuntuu kuin olisit isossa uunissa. Merellä, veneen kyydissä, vilvoittava tuuli hoitaa olon täysin hyväksi, mutta lenkille ei aluksilla pääse :)

2. Juokse hitaammin

Jos olet lenkkeilijä, jolle vauhti on kaikki kaikessa tulet pettymään tropiikkijuoksuissa. Sykkeet kohoavat reilusti korkeammalle kuin normaalisti ja tekevät sen nopeasti. Ylitsepääsemätön hikoilu vaatii myös veronsa ja siksipä vauhtia kannattaa suosiolla hidastaa.

Rannalle hölkäten ja takaisin. Pitkät varjot kertovat että päivä ei ole vielä pitkällä.

3. Juokse lyhyempiä lenkkejä

Koska sykkeet nousevat reippaammin, saat saman rasituksen aikaiseksi lyhyemmässä ajassa kuin kotimaassa. Tästä syystä lyhyempi lenkki on ihan ok. Tai siis noh, jos tarkoituksena on tehdä pitkä lenkki harjoitusohjelman mukaisesti niin voit juosta sen, mutta tee se reilusti totuttua vauhtia hitaammin ja mieluummin auringon laskettua tai kun aurinko ei ole vielä noussut.

On myös liki mahdotonta pitää huolta riittävästä nesteytyksestä perinteisin vesipulloin varustautuneena pitkällä lenkillä. Ellei mukaasi sattunut vesireppua, niin suunnittele reitti ainakin niin että pääset tankkaamaan tuoretta vettä tasaisin väliajoin. Tropiikissa perinteinen 1,5-2l on auttamatta liian vähän päivässä, ja ainakin osassa juotua nestettä olisi hyvä olla elektrolyyttejä eli hivenaineita ja suoloja. Thaimaassa noita HartSportin kaltaisia juomajauheita löytää lähes mistä tahansa isommasta ruokakaupasta, 7/11 kikkareilta ja vähintään apteekeista.

Tämä treeni otti aikaa reilun tunnin ja matkaa kertyi vain reilut kuusi kilometria. Hipihiljaa (jopa kävelyvauhtia alhaisemmat vauhdit), aamuvarhain ja paluu hotellille kun aamun sarastus kävi ylivoimaiseksi. 

Näillä vinkeillä pitäisi lenkkien onnistua hetkellisesti aika kuumassakin ympäristössä. Itse olen tällä lomalla juossut kolme lenkkiä. Reilusti kävelyäkin välissä sisältäneet lenkit on tehty rannan tuntumaan, keskelle palmu"metsää" sekä Thaimaan kuningaan sponsoroiman tekojärven ympäri kiertävälle radalle. Pimeässä tuo tekojärven kiertäminen ehkä hieman nosti sykkeitä, vaikka reitti valaistu jotenkuten olikin. Mutta sitten keskityin siihen, että paikallinen väestö on mukavaa ja uhat ovat täällä maalla todella olemattomia. Todellisuudessa isompi uhka taisi olla reissut radalle ja takaisin tienvieriä pitkin hölkäten. Paikalliset ajotavat hirvittävät länsimaalaista varmasti ja ihan syystä. Ikinä ei kuitenkaan olla liikenneonnettomuuteen itse jouduttu, vaikka useita ollaan vierestä nähty.

Arvostelussa Easyfit Ylöjärvi

Kun nyt olen arvostellut useammankin kuntosalin tarjonnan Tampereella, niin miksipäs ei koko Pirkanmaa soveltuisi arvostelujen alueeksi. Seuraavana vuorossa Easyfit Ylöjärvi. Olen käynyt pari kertaa ohjastamassa huikeita Bodycombatoijia tuolla, joten olen ehkä millin puolueellinen, mutten ihan hirveästi.

Lämmittelylaitteiden kavalkadia

Kävin kertaalleen tuolla itse treenaamassa arki-iltana ja sakkia piisasi, mutta tilaakin riitti. Kuten Easyfiteillä yleensä on laitevalikoimassa Technogymin laitteita ja Kinesis-seinä. Lisäksi vino pino penkkejä ja vapaita painoja. Ollessani testitreeniä suorittamassa meinasin jäädä penkittä vapaiden painojen alueella kunnes älysin että noin 15m matka sivuun ja sain ihan iki-oman peilin, penkin ja painosetin käyttööni. Paljon parempi ratkaisu kuin ylikansoitetulla treenipaikalla tilasta taisteleminen.

Yleiskuva kuntosalista. Selän taakse jäävät venyttely/kehonpainoharjoittelun alue.

Tein treenin koko kropalle ja aloitin juoksumatolta. Kivasti oli laitettu matot niin että näki pihalle eikä telkkariin. Jos taas toisaalta tuo Ylöjärven Elovainion maasto ei ehkä ole kaikista inspiroivin maisema. Monta muutakin masiinaa löytyi alkuverryttelyn ja loppyjäähdyttelyn tekemiseen, kuten esim. käsipyörä, stepperi ja crossari, perinteisiä pyöriä unohtamatta.

Jalkojen osalta otin matsia jalkaprässin kanssa ja kyykkäilin askelkyykkyjä pitkin poikin salia. Sen verran oli porukkaa mestoilla että koin parhaaksi katsella sivusilmällä laitetta. Kun prässissä on painopakan sijasta levypainot, niin välissä ei välttämättä voi toinen tehdä sarjaa jos käytetyt painot kovasti omistani eroavat. Toki ruuhkaisella salilla pitää pystyä omaa treeniä muokkaamaan toiset salinkäyttäjät huomioivaksi.

Spinning sali oven takaa, siellä oli treeni menossa :)

Yläkropan treenille paikkoja oli niin paljon ettei tarvinnut potea huonoa omaatuntoa rintaprässin välissä tekemistäni punnerrusväsytyksistä. Ei ollut kukaan tulossa penkkiäni viemään kun muitakin paikkoja oli koko ajan vapaana. Näiden lisäksi vaihtoehtoina olisi ollut rintapunnerrus laitteessa.

Vapaiden painojen hurmaa 

Laitteet on kerätty loogisiin kokonaisuuksiin, niin että esim. keskivartaloa kurmuuttavat laitteet ovat kasassa keskenään. Penkit, prässit ja muut ovat sitten salin reunoilla jolloin tarvittaessa saat peilistä tarkastettua tekniikkaasi. Samaten vapaiden painojen kohdalla. Salin toisella sivustalla on Kinesis-seinä ja lisäksi avointa tilaa jossa erillisillä välineillä voi tehdä treeniä, harjoitella oman kehon vastusta käyttäen ja venytellä.

Salin perältä löytyy ryhmäliikuntatila, jossa katto on korkealla, mutta seinät eivät kovin leveällä. Sali on pitkulainen, mutta antaa kosolti tilaa tehdä kunnon treeni. Tunnelmallinen valaistus ja suhteellisen hyvä äänentoisto. Vieressä on asteen pienempi Spinning-tila, jossa voi Easyfiteille tuttuun tyyliin ottaa virtuaaliohjelman tai nauttia live-tunneista.

Jopa nyrkkeilysäkki löytyy

Pukkareista olen toki vieraillut vain naisten puolella, mutta ne tuntuvat toimivan ihan ok. Ehkä hieman pieni verrattuna ryhmäliikuntasalin kokoon, joten voivat ruuhkautua suosituimpien tuntien jälkeen. Sauna on infrapuna-versio ja se pitää muistaa laittaa päälle 30min ennen käyttöä. Usein kuitenkin sauna on jo päällä, kun ihmisiä riittää. Ex-temporee saunareissut onnistuvat siis myös.

Yleisarviona: Kompakti sali, huokea hinta ja toimiva palvelu.

Sunnuntaipitkiksen taikaa - seurassa ja ilman

Nyt kun tosiaan on testattu kunto ja keskinkertaiseksi se havaittu se merkitsee reeniä matalilla sykkeillä ja pitkillä kestoilla. Maratonkoulun oman ryhmän ohjelmissa on merkattu sunnuntaille ne pidemmät PK1 alueen lenkit (7-15km). Olen niitä sitten koittanut suorittaa seurassa ja keskenäni.

Sunnuntai on tosi hyvä päivä juosta, koska silloin on aikaa juosta päivänvalossa ja olen itse todennut että viikon rasituksista on ehtinyt palautua. Jos pääsee jalkeille ennen puoltapäivää, ehtii tehdä muitakin sunnuntaijuttuja.

Nautiskelijoiden lenkki on Tampereen Maratonklubin oma "salaseura". Homma sisältää juoksuseuraa, vauhtitakuun (max. 9min kilsoja, ei yhtään nopeampaa) ja päälle suihkun & saunavalikoiman Edenin tiloissa. Eikä maksa mitään, paitsi klubijäsenyyden tai juoksukoululais statuksen.

Toissaviikon sunnuntaina syöksyin testaamaan tätä riemua. Teki tiukkaa nousta viikonloppuna niin että ehdin kymmeneksi Edenin takapihalle, mutta taistelin itseni paikalle. Pikainen puhelinkonsultaatio ja yksi valmentaja kävi noutamassa ohjeet surkeasti lukeneen eksyneen lampaan Edenin parkkipaikalta. Palvelu siis ainakin pelasi.

Matka suoritettiin etapeissa, koska mukana oli niin paljon meitä juoksukoululaisia. Meidän tavoitteisiin ja treeniohjelmaan ei sopisi 20km kertalenkki, joten juostiin pienempiä matkoja, mutta useampia. Ensimmäinen etappi oli pisin pätkä, 7km. Sykkeet kohoilivat normaalia korkeammiksi, koska Nokia kunnossapito ei ollut ehtinyt auraamaan kaikkia kärripolkuja. Asiaa auttoi se, että juoksin noin viiden juoksijan takana, joten "latu" oli edelläni jo vähän tamppaantunut. Seitsemän kilsan taipaleen jälkeen pissatauko kaikille halukkaille ja seuraavaksi 4km lenkki.

7km lenkin pääpiirteet (kartta lainattu maratonklubin sivuilta)

Kun palattiin tuolta 4km lenkiltä otettiin taas pikainen tauko ja ainakin yksi kaukaa viisas vaihtoi kuivat lenkkarit. Lumi meinaan on märkää, ja tässä kohtaa reissua omat sukat olivat ainakin likomärät vaikka lenkkareissa joku kalvo onkin. Harmitti etten älynnyt ottaa vaihtokenkiä :/ Sitten vielä tallustettiin 2km lenkki molempiin suuntiin kiertäen.

Seuraavalla tauolla minä totesin sykkeiden karkaavan ja matkankin olevan suunnilleen tässä oman kuntotason mukaan. Kehotettiin jäämään matkasta heti kun oma mitta oli täynnä. Minun oli tässä. Saunaan vei tieni. Edenin höyrysaunassa pari venyttelyliikettä ja sitten kotia kohden.

Viime viikolla juoksentelin sitten itsekseni, koska Nautiskelijoiden lenkkiporukan vetäjät olivat poissa maasta. Reijo Tokiossa ihan maratonia juoksemassa, eli isot kunnioitukset siihen suuntaan. Laitoin samaa hetkeen uuniin lampaan paistin tarkoituksena hauduttaa sitä yhteensä seitsemän tuntia, joten reitti piti suunnitella niin että pääsin vähintään tunnin välein käymään kotona tarkastamassa että lammas pärjäsi.

Ensimmäisen kiekan kiertelin Ahlmanin peltojen viertä ylämäet pääosin kävellen. Tuntui hassulta juosta pitäen sykkeet jossain 120 pinnassa. Tuntui että eihän se ole urheilua jos ei tule hiki tai ei hengästy. Mutta näin se vaan oli, että sitä tahtia piti juosta kuntotestin mukaan. Matkaa kiekalle tuli noin viitisen kilometria.

Toisella kiekalla lähdin Turtolan ja Kaukajärven suuntaan kävelyteitä hölkkäämään. Siihen asti meni hienosti kun aurinko vielä paistoi ja tavallaan matka oli lievää alamäkeä koko ajan. Sitten aurinko laski, jotenkin tuli jäätävän kylmä ja kun joku pieni hiki oli pintaan hiipinyt alkoi tulla vilu. Kiristin tahtia ja 9min/km vauhdista lipsahdin 8,5-8min/km tahtiin. No sykkeethän siinä pomppasi 135-148 väliin, piti kävellä, tuli entistä enemmän kylmä ja soppa oli valmis. Onneksi matkasta oli tässä kohtaa jäljellä enää reilun kilometrin verran.

Matkaa kertyi tälläkin lenkillä 10,6km yhteensä, eli ihan kelpo lenkki meikäläiselle kun vielä harjoittelen :) Keskisykkeet olivat lopulta 138 eli se lopun tempoilu teki kyllä tenät hienolle PK lenkille, mutta yritys oli kovaa. Yksinään oli pirun vaikea juosta rauhallisesti ja oli aikaa kuunnella omaa kroppaa ihan erilailla. Tylsää tietyllä tavalla, mutta ihan ok reissu. Mieluummin silti seurassa juoksisi noita pitkiä pätkiä.

Kannattaako venytellä?

Hesarissa oli tammikuun lopussa artikkeli otsikolla "Venyttelystä ei ole välttämättä mitään hyötyä – asiantuntijat neuvovat oikeanlaisen kehonhuollon". Sitä ennen on popahdellut julkisuuteen tämän tästä artikkeleita joissa todetaan ettei venyttely ole kaikkea sitä hyvää ja kaunista mitä siitä on puhuttu. Mutta mikä tässä on oikeasti takana? Kannattaako lakata heti se pienikin venyttely mitä on tähän asti tullut tehtyä?

Kuten Hesarinkin artikkelissa (otsikostaan huolimatta) todetaan ei keho tiedä eroa venyttelyn ja arjessa tapahtuvan kurkottelun välillä. Ja kurottelua me elämässämme tarvitaan, ainakin silloin tällöin. Ja jos ei harjoittele olemaan ulottuvainen, niin tosi paikan tullen ei ehkä pärjää toivotulla tavalla. Sitähän se muukin treeni tarkoittaa. Harjoitellaan että sitten pystytään suoriutumaan arjessa.

Venyttely ei siis olekaan sellainen erillinen harjoitus, vaan jotain mitä me tehdään arjessa kuitenkin.

No mutta, mitäs sitten se juttu siitä että venyttely palauttaa? No tästä olen samaa mieltä artikkelin ja asiantuntijoiden kanssa. Ei venyttely sinällään palauta kehoa, mutta se voi palauttaa lihakset takaisin lepopituuteen. Jos tahdotaan poistaa rasituksen jälkeen kehosta kertynyttä maitohappoa, siihen on venyttelyä parempia keinoja. Esim. kunnollinen verrytely ennen ja jälkeen suorituksen. Se ettei juosta täysiä kotiovelle saakka tai että kuntosalitreenin jälkeen jäähdytellään hetki esim. crossarilla. Kun lihaksia käyttää, ne pumppaavat itsekseen maitohappoa pois, eikä se jää lihaksiin jumiin. Lämmittely ehkäisee revähdyksiä ja venähdyksiä ja valmistelee lihakset vastaanottamaan harjoituksen.

Venyttely ei palauta maitohapoista. Verryttely voi auttaa.

Sitten on sitä aktiivista ja passiivista venyvyyttä. Oman kokemukseni ja koulutukseni perusteella useimmat urheiluvammat sattuvat tilanteissa ja henkilöille joiden passiivinen venyvyys ylittää aktiivisen. Eli esim. takareisi venyy pidemmälle jos avustaja sitä aktiivisesti painaa venytykseen kuin silloin kun venyttäjä itse liikuttaa raajaansa. Tällöin esim. joukkuepeleissä voi kaverin puolihuolimaton taklaus johtaa isoonkin loukkaantumiseen kun lonkka antaa periksi enemmän kuin lihakset hallitsee. Kehittäkää siis sitä liikelaajuutta venytellen tasaisesti sekä aktiivisesti että passiivisesti.

Liikelaajuus mahdollistaa eri lajien vaatiman puhtaan suorittamisen. Kehitä tätä sekä aktiivisesti että passiivisesti. Venyttely voi palauttaa lihakset lepopituuteensa.

Loppusilauksena siis haluan kehottaa sinua venyttelemään, verryttelemään ja lisäksi vielä rullailemaan putkella ja/tai käymään hierojalla. Koska kehon hoitaminen on tärkeää ja siinä on järkeä. Myös perinteikkäästi venytellen. Katso vinkkejä aiemmista postauksistani täältä.

Maratonkoulussa osa 2 - Kuola poskella kuntotestissä

Läksin Tampereen maratonkoulun järjestämään juoksukouluun tavoitteenani taittaa maraton tai ainakin puolikas kesän 2016 päätteeksi. Miksi mennä kouluun, jos pitäis osata jo? No siksi että valmentaja tarvitsee valmennusta itsekin. Ulkopuolinen näkee paremmin ja ryhmäpaine tsemppaa eteenpäin.

Toinen osuus juoksukoulussa oli reilut pari viikkoa sitten ja aiheena oli kuntotestit ja niiden tulkinta, sekä hieman asiaa ravinnosta. Testit suoritti Kuntoritarit. Samalla puhuttiin etukäteen miten meidät tullaan jakamaan ryhmiin testitulosten perusteella. Näille ryhmille luodaan sitten jokaiselle omat treeniohjelmat.

Testeistä tuli tietoja sähköpostilla, FB-ryhmässä ja ensimmäisen kokoontumisen yhteydessä. Koko ajan toisteltiin että jokaisen tulos on jokaisen oma juttu, muihin ei pidä itseään verrata ja jokaisella suunta on ylöspäin vaikka tuloksissa lukisi mitä kauheuksia. Korostettiin että on tärkeää saada oikeaa dataa meidän kuntotasosta, kynnysvauhdeista jne. jotta saadaan laadittua asianmukaiset treeniohjelmat meille. Itselleni homma kuulosti hieman toistolta ja ylisuojelevalta, mutta niinpä vaan testipäivänä meikäläisen sykkeet olivat korvissa ja ahdistelin orastavia "paskoja tuloksia".

En tiedä mikä siinä on, mutta joka kerta kun on maratonkoulua on todella maunea keli.

Päivä oli pitkä. Muistaakseni 36 testattavaa tarkoitti sitä että vaikka aamusta lähtien ahkeroitiin niin meikäläisen numerolla 31 alkoi olla jo ilta kun oma vuoro koitti. Kun aikataulut olivat hieman joustavat, niin ei uskallettu syödä lounasta omien ryhmäläisten kanssa. Ettei sitten oksenneta sitä kun viimeinen "urku auki" kiekka pitäisi juosta. Olin itse aamiaisen jälkeen syömättä viisi tuntia ellei välipalana popsimiani marjoja lasketa. Toisaalta testin aikana oksetti, joten oli ihan hyvä ettei ruokaa ollut palautettavaksi asti.

Omaa vuoroa odotellessa käytiin läpi Juoksija-lehden tilausmahkuja, tulosten tulkintaa ja tulevia harjoitusohjelmia. Käytiin me pienellä happihyppelylläkin odotellessa ja samalla kannustettiin muita juoksijoita testiradalla. Valmentajat tekivät aikamoisen maksimitreenin hölkkäämällä valmennettavien kanssa testirataa ees taas etenkin maksimikierrosten kohdalla. Kannustukset olivat tiukat ja veikkaan että suurella osalla (minä mukaan lukien) olisi testi jäänyt puolitiehen ilman vetoapua.

Ensin otettiin lähes kaikki vermeet pois että päästiin kehonkoostumusmittaukseen

Testi eteni siis jatkuvasti nousevalla kuormalla ja testiradan pituus 500m juostiin joka kiekalla kahdesti. Ennen aloitusta päälle puettiin sykemittari ja napattiin ekat laktaattiarvot sormenpäästä. Sitten sai lähteä matkaan. Ekan kiekan tavoitesykkeet minulla oli 120 ja seuraavankin vielä 130. Eli hitaasti sai kiiruhtaa. Ekalla kiekalla tuntui ihan mahdottomalta mennä niin hiljaa että sykkeet olisivat pysyneet aisoissa. Jännitti ja meinasi koko ajan karata mopo keulimaan. Mutta kävellen siis molemmat. Kilsan jälkeen kiltisti verinäyte ja matkaan takaisin.

Kolmannella kierroksella pääsin jo hölkkäämään. Tavoitesykkeet 145, mutta tuloslapun mukaan keskisyke meni kahdella yli tuosta. Syytän minua jututtanutta valmentajaa ;) Yleensä ryhmäliikuntaa ohjaamaan tottuneen henkilön sykkeet eivät paljoa karkaa puhumisesta, siksipä pärjäsin tuolla 147 keskisykkeellä. Tässä kohtaa myös laktaateissa näkyi oma harrastuspohja. Alun pienen nousun jälkeen ne seuraavilla kerroilla olivat jopa matalammat kuin hitaammilla vauhdeilla. Ilmeisesti löytyi ne sykkeet joita olen hinkannut riittävästi, eli niiden kohdalla elimistö pystyy poistamaan laktaattia helpostikin. Testaaja horisi jotain urheilijan kynnyksestä ja minä kysyin sanooko hän niin kaikille naisille ;)

Sitten tavoiteltiin 160 sykkeitä ja tossua sai laittaa jo toisen eteen vauhdikkaammin. Noin kahden metrin mittainen mäki oli pakko tälläkin kierroksella kävellä. En ole selkeästi mäissä parhaimmillani... Seuraava kierros 170 sykkeillä ja alkoi ho hengästyttää. Ei tehnyt mieli enää jutella. Toisaalta testaajalle pystyin verikokeen aikana heittämään perinteistä huonoa läppää. Kuulemma tässä kohtaa kirkkaanpunaiset poskeni antoivat ymmärtää että jonkin verran rasittavaa homma jo oli. Ihmettelin lähinnä miksei aiemmin.

Yritin ottaa vauhdista sykemittarista kuvaa... Hienosti onnistuin?

Viimeinen kierros ja urku auki. Eli saa vetää niin lujaa kuin koneesta lähtee. Mukaan lähti Hannu joka ensimmäisenä karjaisi että kilsa on pitkä matka, ei saa mennä niin lujaa. Ähisin että "urku auki on urku auki" mutta kiltisti himmasin hieman sprintterin tahtiani. Ehkä sillä tahdilla olisi jaksanut 400m juosta :) Hannu selitti että kun hän pääsee minun ohitseni on tarkoitus ottaa hänet kiinni. Jännästi vaikka en yhtään enempää himmannut oli Hannu edessäni hyppimässä keijukaisen kevein askelein. Jupisi jotain siitä että "tulee tulee"... ja minä vastasin että "kerron mikä tulee ***" pysähtyen hetkeksi kakomaan hengitysteistä limaa ulos. ÄLÄ JÄTÄ KESKEN, PYSTYT KYLLÄ!!! Ja sitten taas matkaan. Hannu hölkkää kevyesti, minun näkökenttäni on putki enkä pysty sanomaan mitään muuta kuin kakomaan ilmaa ulospäin vinkunan säestyksellä. Hannu höpöttää että loppumatka on alamäkeä että kipitä kipitä. Ei tunnu alamäeltä, tuntuu raskaalta. Taistelen testiasemalle, Reijo nappaa kädestäni kiinni ja pysäyttää mittarin kun pidän ovenkarmista kiinni ja huojun silmät kiinni. Seuraava etappi on päästä portaikkoon istumaan minuutiksi. Laktaatit mitataan vasta sitten.

Viimeisellä kiekalla olen todellakin saanut maksimit irti. Laktaatit ovat 10,5 ja mittaussormesta pulppuaa verta muidenkin tarpeisiin. Kiertää veri ja maailma pyörii päässä. Kuuman ryhmän kohtalotoveri istuu viereen eikä pysty hänkään sanomaan mitään. Urku auki on tultu. Tuntuu sanomattoman pahalta ja hyvältä yhtä aikaa. Luin jälkikäteen netistä että tavallisella kuntoilijalla testi lopetetaan kun laktaatit nousevat yli 8. Urheilijoilla pitää lukeman olla yli 10. Noh, minä pajautin sen urheilijan tasolle laakista. Sen verran kova pomppu oli elimistölle 170 --> 184 välillä.

Tulokset saapuivat testiä seuraavalla viikolla. Omaksi yllätyksekseni olin tasaisen vahva kaikissa kolmessa lohkossa; aerobinen, anaerobinen ja maksimi. Olisin olettanut että jumppaohjaajan syndrooma syöksisi peruskunnon jonnekin susisurkean ja naurettavan rajoille ja että toisaalta ylärekisterissä olisin ihan hillittömän hyvä. Vaan ei, silkkaa keskinkertaisuutta kaikkialla. Vaan eipä siinä, nyt tiedetään mitä ja miten treenataan.

Emfit QS - unen seurantaa jo vuoden verran

Lupasin että tästä hommasta tulee uusi postaus ja ajattelin että siihen menee kuukausi - pari. Noh, meni näköjään vuosi. Hupsista. Pahoittelut Emfitin porukoille tästä, laite on kyllä ollut ihan tosi tiukasti käytössä. Välissä on päivittynyt käyttöliittymä ja tullut lisää ominaisuuksia vaikka millä mitalla.

Emfit QS mittaa ihan mitä vaan. Oikeasti. Tuolla pilvessä majailee sellainen datapankki meikäläisen öistä että huh! Vain osaa tiedosta osaan toistaiseksi tulkata ja tästä murto-osalle osaan tehdä jotain. Nestetasapainon säätelyn onnistuminen ja juomisen ajoittaminen vaikuttaa suoraan sängystä poistumisten määrään, ei kuitenkaan rauhattomaan uneen. Olen pyrkinyt ajoittamaan juomisen niin, että juon isomman satsin vähintään 2h ennen nukkumaanmenoa. Näin saan suurimman osan pissattua ennen unta, eikä uni keskeydy aamuyön tuntien pissahätään.

Dashboard näkymästä osa. On monta käppyrää mitkä eivät tähän kuvankaappaukseen edes mahtuneet.

Viikonlopun yö tietää huikeaa määrää unta.

Levottomuus (kääntyily pitkin yötä) liittyy jotenkin siihen, että itse koen aamulla herätessäni unen olleen huonoa. Periaatteessa unen syklien pitäisi sahata tasaisesti, mutta itse koen olevani parhaimman unen äärellä kun olen ollut liikkumatta ja myös syvimmässä unen vaiheessa läpi koko yön. Nuijanukutus tuntuu siis omien aivojen mukaan varteenotettavalta vaihtoehdolta. Tämä ei silti Emfitin käppyröissä takaa että uni olisi ollut virkistävintä mahdollista.

Minullahan ongelma on se, etten oikein palaudu yöllä Firstbeat mittausten mukaan. Samaa osoittaa Emfit QS. Yli puolet öistä jää negatiivisen arvon puolelle palautumisen suhteen. Sen verran olen trendikäyrää seurannut että tiedän, ettei tuo johdu kääntyilystä tai muusta rauhattomuudesta. Tai ainakaan näiden kahden välillä ei ole korrelaatiota, tuskin siis kausaliteettiäkään löytyisi. Myöskään viikonloput eivät tuo pitkien unien ja stressivapaan ansiosta käppyrää automaattisesti vihreälle. Viikolla saatan päästä yhtälailla "plussalle" kuin viikonloppuna punaisen palkin syövereihin.

Käyttöliittymä tarjoaa infobokseja, joista selviää mitä käppyrät tarkoittavat.

Ajattelin, että kun saan kilpirauhaslääkityksen kohdilleen tuo palautumattomuus käppyröistäni poistuisi. Nyt noin puolisen vuotta suhteellisen tasaista eloa viettäneenä täytyy sanoa että tämä haave ei ole toteutunut. On siis alkanut Emfit QS:n avulla hommien selvitys.

Joskus palautuu...

...toisinaan sitten taas ei.

Systeemi mahdollistaa omien muistiinpanojen lisäämisen käppyröiden viereen. En ole vielä ilmeisesti osunut kirjaamissani muistiinpanoissa oikeaan mitattavaan asiaan, koska mikään ei tunnu korreloivan palautumisarvojeni kanssa. Mutta tutkimus jatkuu, joskus vielä löydän mikä minua öisin stresssaa ja laitan tämän asian kuntoon. Vahvin arvaus on tällä hetkellä naurettavasti purukisko, jota käytän estääkseni narskuttelua. Kun kisko on poissa, tuntuu unikin olevan palauttavaa... Siis noin 70% kerroista, joka ei tieteellisesti riitä todistamaan vielä mitään. Pitkään matalalla olevat tai negatiiviset palautumisarvot ovat yleensä ennen lähestyvästä ylikunnosta. Meikäläisen kohdalla tästä ei välttämättä ole kyse, kun taustalla on aineenvaihduntaan liittyvä sairaus.

Tässä sitä yleisempää trendiä palautumisen osalta.

Koska mittaristo mahdollistaa lähes minkä vaan mittaamisen siirrän pallon teille. Mitä haluaisitte kuulla, mitä haluaisitte nähdä? Kirjoittelen vielä myöhemmin erilaisista trendi ja päiväkohtaisista analyyseistä tarkemmin. Nyt voit vaikuttaa miten tuon kirjoituksen painotan.

ps. Jos se ensimmäinen osa kiinnostaa lukukokemuksena, klikkaa tästä.

Maratonkoulussa - jostain se on aloitettava

Läksin Tampereen maratonkoulun järjestämään juoksukouluun tavoitteenani taittaa maraton tai ainakin puolikas kesän 2016 päätteeksi. Miksi mennä kouluun, jos pitäis osata jo? No siksi että valmentaja tarvitsee valmennusta itsekin. Ulkopuolinen näkee paremmin ja ryhmäpaine tsemppaa eteenpäin. 

Tällä varustuksella pärjäsin päivän luento-osuudet

Ensimmäinen "koulupäivä" oli ihan koko päivän mittainen. Tästä alkaisi saaga, joka toistuisi kerran kuussa yhteisissä tapaamisissa ja päättyisi sinne maratonille. Maratonilla saisi juosta täyden matkan, puolikkaan tai 10km. Itse arvon edelleen uskaltaisinko ilmoittautua kokomatkalle vai himmailisinko puolikkaalle vielä kerran. Taustalla painaa peruskunnon romahtaminen kilpirauhasen kanssa pari vuotta kikkaillessa ja toisaalta oma periksiantamaton luonne. Tehdään prkl kun on kerta alettu!

Harjoittelun jaksottamisesta

Esiteltiin aluksi valkut ja sitten meidät koululaiset. Käytiin läpi perusteita sykkeestä ja vauhdeista. Lyhenteet PK, VK ja vauhtileikittely ihmeteltiin lävitse. Ilokseni myös harjoittelun jaksotuksesta puhuttiin tutuilla ylikompensaation käyrillä selittämällä. Faktat ovat kunnossa, valmennus on hyvää.

Ylikompensaatiosta

Sitten vedettiin kamat niskaan ja syöksyttiin -15 asteen pakkaseen muutamiin vauhtiryhmiin jaettuna. Nielin ylpeyteni ja otin osaa toisiksi hitaimpaan porukkaan. Tällä juoksukunnolla ei vielä ryitä ja minun pitää opetella juoksemaan hiljaa joskus. Peruskestävyyttä kehittämään marsmars!

Samaa latua kierrettiin, rauhassa edettiin.

Tarkoituksena oli tehdä lenkki Waldniel tekniikalla, eli kotoisammin juoksun ja kävelyn yhdistelmällä. Tavoitteena oli 8min juoksu ja 2min kävely ja tätä tunnin verran. Koska kiertoreittiä Varalan huudeilla oli sovittuna noin kilometrin pituinen lenkki me päädyimme ylämäkien kanssa rytmiin 5min juoksua ja 1,5min kävelyä. Yhteensä pituutta reissulle tuli noin 7km tunnin aikana. Vaihdoin kuulumiset teiniaikojen tutun kera joka sattui omaan ryhmään valmentajaksi. Sujui pahemmin hengästymättä homma. Hyvä niin, niin oli tarkoituskin.

Aamulla sykemittari oli sanonut sopimuksen taas kerran irti ja jäänyt buuttailemaan itseään, joten oman tuntemuksen mukaan mentiin. Yksi luentojen opeista oli, että PPPP-sääntö on höpölöpöä, koska toiset vaan pystyvät puhumaan vaikka sykkeet olisivat lähellä maksimeita. Esim. allekirjoittanut. Tämän ominaisuuden tarjoaa jatkuvat treenit kovilla sykkeillä ja etenkin tähän yhdistettynä ohjaaminen jossa ei voi oikein hönkiä ja huohottaa liialti. Maitohapon sietokyky on hyvää ja vauhtikestävyys on huikeaa. Se ei silti kehitä peruskestävyysaluetta yhtään. Pitkillä matkoilla se on kuitenkin peruskestävyys joka jalat siivittää maaliviivan yli.

Keli oli maunea (ja kylmä)

Lenkin jälkeen syötiin lounasta ja jatkettiin luentoja aiheella motivaatio. Oli aikas väkevää puhetta, arvostin. Näistä siirryttiin lievästi koomiseen kahden miehen muotinäytökseen, jossa käytiin läpi talvivarusteita juoksemisessa. Näitä erilaisia kerrastoja, pipoja sekä hanskoja kierrätettiin koululaisille. Yritin kovasti kuvata herroja muotiasuissaan, mutta valitettavasti suurin osa kuvista epäonnistui kun miehet liikkuivat niin liukkaasti.

Ehkä muutama tärppi silti muotinäytöksen annista kerrottakoot. Nilkat kannattaa suojata pitkillä sukilla, säärystimillä ja muilla vermeillä. Ei tulehdu akilesjänteet ja tuntuu kivalle juosta. Jos päälle pukee sen halvimman heijastinliivin, niin se voi tukehduttaa muun kerrospukeutumisen ja kerätä kosteuden puseroon. Suositellaan siis vähän kalliimpia ja kevyempirakenteisia heijastinliivejä, jotta juoksukuteet hengittävät ulospäin, eikä märissä vaatteissa tarvitse jäätyä lenkille pystyyn.

Muotinäytös käynnissä, pakkasta vastaan riittävillä vermeillä.

Kenkien pohjassa on hyvä olla kuviota, talvella jopa nastoja

Popoista kirjoitan ihan erillisen kappaleen. Niitä meinaan pitää olla useammat, jotta lenkillä voi käydä erityyppisillä kengillä ja jotta edellisellä kerralla käytetyt ehtivät kuivua kunnolla. Jalka tykkää vaihtelusta ja kengät rauhallisesta käyttötahdista. Tästä syystä ja jyrkästi liukastuneesta viimeaikaisesta kelistä sain henkisesti perusteltua uusien Icebugien hankkimisen edellisten punaisten paholaisteni rinnalle. Ostin enemmän topatun ja pomppua tukevan mallin eli Kayi2-L BUGrip.

Kuntoritarit lauteilla

Loppupäivästä esittäytymässä kävivät myös Kuntoritarit jotka helmikuussa testailevat meidän kuntoamme ja Tampereen maratonin järjestäjä. Osallistumismaksu kuuluu hintaan ja vakaa aikomus on saada kaikki juoksemaan joku matka tuolla; 10km, puolimaraton tai maraton. Itse vielä arvon hieman puolikkaan ja maratonin välillä. Katsotaan miten treenit etenee.

ps. Intersportin Tampereen Turtolan myymälässä on loppuunmyynti ja Icebugeista on noin -30% alennusta normi Interin hinnoista laskettuna.