maanantai 26. syyskuuta 2011

Ihana maanantai

On ollut hetkeen ihanin maanantai, jonka muistan. Olen tavannut kosolti uusia motivoituneita ihmisiä, ostanut ja istuttanut korkein toivein omenapuun ja tehnyt avopuolison kanssa yhdessä hyvää ruokaa. Edessä on vielä ihana tanssitunti.

Motivoituneista ihmisistä taitaa tulla asiakkaitani. Ja syy miksi he hakeutuivat luokseni tai minä heidän luokseen oli se, etteivät he ole motivoituneita. Silti tavatessamme silmät loistavat, kädet viuhtovat ilmaa ja jokainen on täynnä innostusta, uutuuden viehätystä ja halua kajahtaa liikkumiseen ihan täysiä. Tästä tulee ihana syksy!

Kuva Näsinneulan ulkotasanteelta, joka oli toissaviikonloppuna poikkeuksellisesti auki yleisölle
Omenapuusta en kehtaa enää julkaista hehkutuskuvasarjaa, kuten luumupuusta. Mutta mainittakoot, että istuttaessa tuli hiki ihan aidosti. Omenapuu ei ollut hinnalla pilattu (12,50e, Ala-Orvolan puutarha Turtolan Citymarketin vieressä myy loput taimet -50%, *vink vink), joten uskalsin panostaa siihen vaikken varma olekaan elääkö mikään juureva tuossa kovassa savimaassa. 20cm päässä pinnasta lapio törmää hillittömän kovaan savikerrokseen. Budjetti antoi periksi myös parille multasäkille, jotta puun olisi mahdollisimman nastaa olla meidän pihalla.

Tässä on tullut huhkittua viikonloppuna ja männäviikkoina niin paljon hyötyliikuntaa, että sykemittarin pt-toiminto ehdottelee aktiivisuustason laskua. Oikeasti tilanne on täysin päinvastoin, on tullut liikuttua ihan hirveästi. Esimerkiksi äidin muuttoapuna, viides kerros molemmissa päissä, osa tavaroista hissillä, osa porrasjumppana. Eikä pidä unohtaa sunnuntain shoppausta ja Tampereen puolimaratonilaisten kannustusreissua, kävelyä vähintään pari tuntia pitkin poikin. Ja sitten nämä puutarhahommat. Tottumattomalle tulee niissä näköjään ihan tosissaan kuuma :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti