torstai 22. tammikuuta 2015

Miksi MoveMe on MoveMe?

Parikin kertaa kaverit ja tuttavat ovat kyselleet miksi MoveMe on juurikin MoveMe. Brändäysharjoituksessa personal trainereiden omassa joulukalenterissa viime joulukuussa kehotettiin yrittäjiä miettimään omaa tarinaansa, slogania ja sellaisia asioita. Oli ilo kerrankin sanoa että on mietitty jo silloin kun firmaa perustin.

MoveMe on nimi joka toimii kahdella kielellä ja vähintään kahdella merkityksellä. Tarkoituksena on liikuttaa sinua fyysisesti ja henkisesti. Lisäksi tuon voi tulkita käskyksi "Liikuta minua!". Näin toivon asiakkaideni käskevän minua. Ja minä hoidan sitten lopun käskyttämisen ;)


Miten sitten liikutetaan kehoa ja mieltä? Tekemällä valmennusta sydämellä ja ammattitaidolla. Toivon että jokainen tekee elämänmuutoksen, joka lähtee sisältä käsin. Uskon että vain sillä tavalla voi luoda jotain pysyvää. Toisaalta olen kehottanut useampaakin asiakasta vain tekemään kellon ja kalenterin mukaan muutaman viikon ajan. Ja todennut että joskus motivaatio seuraa tekemisen perässä.

Ja mitä ammattitaitoon tulee olen jatkuvasti kouluttanut itseäni lisää kursseilla, ahmien kirjoja ja hankkien viimeisintä tutkimustietoa erinäisistä alan julkaisuista. Testaan ihan kaiken ensin itseeni ennenkuin suosittelen sitä kenellekään muulle. Niin ja sitten valmennan käytännössä jotta tiedän mikä toimii myös muilla.

Siksi MoveMe on MoveMe. Siksi MoveMe kirjoittelee blogia. Liikuttaakseen ihmisten mieltä ja kehoa :)

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

NRJ Workout lippujen voittajat ovat...

... rumpujen pärinää, hiljaista hyminää ja jännittynyttä odotusta...

Stigin elkeitä pääsee katselemaan Jenna Rautio ja sähköpostin kautta ilmoittautunut Eeva!

Otan voittajiin henkilökohtaisesti yhteyttä ja järjestetään liput heillepäin. Kullekin siis yksi lippu naiseen.

Ja ei hätää, jos nyt ei onnistanut arvonnassa niin lippuja saa ihan rahalla. Riippuen vähän etukorttien määrästä ja työ/opiskelupaikasta 23-30€/kpl hintaan. Klikkaa itsesi lippukauppaan tästä:
https://www.lyyti.fi/reg/NRJ_Workout_Tampere_3112015__Pyynikin_palloiluhalli_5751

Jos Turun meininki kiinnostaa enemmän, sinne liput löytyvät täältä. Hintaa on opiskelijalle 28€ ja tavalliselle tallaajalle 32€.

ps. Aion pyytää onnekkailta pientä raporttia tapahtumasta. Tämä on täysin vapaaehtoista, mutta julkinen paine luodaan jo nyt :)

maanantai 19. tammikuuta 2015

NRJ Workout tapahtumaan Tampereelle tai Turkuun ihan ilmaiseksi?

Vielä ehtii tänään ja huomenna raapustaa kommenttia tänne postaukseen jos tahtoo päästä NRJ Workout tapahtumaan ilmaiseksi. Ajattelin nopeasti muistutella ja samalla listata mihin itse aattelin painaltaa tapahtumassa.

Tapahtuman sivujen alalaidasta löytyy tapahtuman ohjelma. Olisi kiva kuulla myös mitä sinä uskot käyväsi kokeilemassa.
Klikkaa ohjelma isommaksi tai tsekkaa se täältä: http://www.workout.fi/tapahtuma/nrj-workout-tampere

Aamusta tietenkin hyökätään heti mestoille kun ovet aukeavat ja sitten painalletaan TRX narujen pariin. Nämä on jääneet testailematta varsinaisesti kaikilla edellisillä kerroilla, joten nyt on niiden aika. Sitten ajattelin siirtyä ulos ja tutkailemaan miten Anni ja Mikko Liukka sekä Martti Eriksson johdattelevat ihmisiä juoksutekniikan perusteisiin. Koska tuo kestää tunnin jää hienosti aikaa vaihtaa sisäkamoja niskaan ja ryykäistä Bodycombat. 

Kun kolme aika rankaltakin vaikuttavaa rypäisyä on takana, voisi olla aika myyntipisteiden kiertelyn ja lounaan. Ja sitten tietenkin FitnesSTIG treeni klo:14.00, eturivi maksoi mitä maksoi. Kolmen jälkeen on tarjolla joko hurjaa menoa Bodyattackin malliin tai mäki-intervalleja juoksukoulun puolella. Voi olla että tässä kohtaa tekee enemmän mieli etsiä esim. hierova tuoli tai jokin muu rentoutumispaikka. Toisaalta kovaa menoa varten tällaiset tapahtumat on tehty. Kerran pirusti eikä aina nirusti niinkuin mummoni tapasi sanoa :)

Loppupäivänä luvassa on C-workout total, Sh´bam ja Grit cardio. Eli tykittelyä tiukasti loppuun asti. Siksi on äärimmäisen hyvä että kaikki tapahtumaan osallistuneet saavat mahdollisuuden palautella GoGo:lla seuraavana päivänä palautuspäivässä. Tarjolla venyttelyä, pilatesta ja Bodybalancea. Kuulin että tarjolla olisi myös palauttavia virvokkeita Teho-merkiltä. Yhden päivän lipulla kahden päivän setti. Aika hyvä :)

ps. Nyt ei tarvitse enää arvailla vaan FitnesSTIG treenin biisilista on julki. Arvasin oikein Ryyppy ja Viheltelen biisit :)

Jätkän lippiksessä lukee että "Only New York" vaan tulee se Tampereellekin :)
pps. Arvonnassa on siis kaksi lippua JOKO Tampereen tapahtumaan 31.1. tai Turun vastaavaan 28.2. Sinä voittajana päätät mihin haluat lipun. Osallistuminen tapahtuu kommentoimalla edellistä kirjoitusta aiheesta ja arvonta suoritetaan tiistai iltaan 20.1. mennessä osallistuneiden kesken keskiviikkoaamuna. Jos et tahdo laittaa kommenttiin yhteystietojasi lähetä minulle sähköpostia taina@moveme.fi

ppps. Ei haittaa jos vinkkaat kaverillekin kisasta, porukalla on mukavampi treenailla :)

torstai 15. tammikuuta 2015

Arvostelussa Bodypump #92

Ja sitten käydään nykyisellään pyörivän Bodypump ohjelman kimppuun. Arvostelussa ohjelma numerolla 92. On kyllä huikaisevaa kuinka pirusti noita ohjelmia onkin jo kertynyt. Meikäläisen voi tavata ohjaamassa tällä kaudella Leidistä ja mahdollisesti tuurailemassa Koivistonkylän Easyfitillä ja muuallakin kaupungissa.

Tämän ohjelman osalta en mahtunut jatkokoulutusryhmään, joten en tiedä videomateriaaleja enempää mitä tässä releasessa on ollut tarkoitus painottaa. Yleensä ohjelmissa on aina yksittäinen liikesarja minkä tekniikkaa hienosäädetään ja opetetaan paremmaksi. Tässä ohjelmassa mukana oli tietopaketti raskaudenaikaisesta harjoittelusta ja eri lajien sopivuudesta.

Kuva lainassa Bodypumpin FB-sivuilta
Mutta asiaan! Yllätyksekseni lämppäri mennään pelkällä tangolla ja haukkareita tai olkapäitä ei oikeastaan treenata ollenkaan. Muutama pystysoutu on mukana ja kyllähän toki hauis ja ojentaja ovat mukana kun tankoa liikutellaan. Clean & press (=rinnalleveto ja pystypunnerrus) sarjaa on kosolti ja lämppäri on se kohta ohjelmaa jossa tuolle hyvän tekniikan rakentaminen aloitetaan. Ja hyvä että aloitetaan koska selkäbiisi on lähes yksinään clean & press sarjaa.

Musiikki on kautta linjan hyvin geneeristä pimputusta meikäläisen mielestä. Poikkeuksen tekee hauisbiisi, joka on virkistävän erilainen. En tiedä mikä minussa ja hauisbiiseissä oikein on, mutta joka ohjelmassa tykkään niistä eniten. Katso vaikka arvostelua täältä tai tule toteamaan tämä tunneille ;) Toinen erilainen biisi on askelkyykyn 90-lukulainen vivahde. Silmissäni lähtee aina vilkkumaan ne ihanat kukalliset trikoot joiden PÄÄLLE puettiin uikkaria muistuttanut jumppapuku. Jos näillä mielikuvilla jaksaa painaa läpi jälleen kerran hillittömän tehokkaan askelkyykkybiisin niin hyvä.

Selkäbiisistä jo mainitsinkin, mutta pureutaan siihen kunnolla. Ekaa kertaa minun muistikuvieni aikana kappaleessa on erikseen varattu kaksi kohtaa joissa painoa lisätään tankoon. Aiemminkin taukoja on ollut ja säätää on voinut mutta tämä on rakennettu niin että painoa lisäillään. Tilanne tarjoaa mahdollisuuden rikkoa omia pinttyneitä tapojaan ja huijata kropalle lisää painoa. Selän isot lihakset kyllä kestävät, vaikka usein tuntuu että uskallus ei riitä. Eli rohkeasti kokeilemaan kuinka isot paukut nousevat oikealla tekniikalla. Muista myös, että biisin alussa mukana on huomattavasti kepeämmät painot kuin tavallisesti. Älä silti nosta vastaotteella hauiksella tankoa ylös vaan pidä linja läheltä kroppaa kyynärpäiden johtaessa.

Erikoisuus tässä ohjelmassa on mahdollisuus jättää tunti kesken. Neljän biisin jälkeen (lämppäri, reidet&pakarat, rinta sekä selkä) aloittaja tai testaaja voi poistua tunnilta. Olen yrittänyt jokaisella kerralla sanoa tästä tuntilaisille, mutta jokainen ensikertalainen on sinnitellyt loppuun saakka. En tiedä eikö kesken jättäminen jotenkin sovi Suomalaiseen luonteenlaatuun vai mistä on kyse, mutta eipä tuota optiota ole kukaan käyttänyt. Mitenköhän muilla saleilla? Kirjoittele kommenttiboksiin havaintojasi.

Tässä vielä biisilistausta esittäjineen, jos tahdotte käydä kuuntelemassa viisuja ennen tuntia. Sitten vaan rohkeasti tunnille ennenkuin miksaamiset alkavat!

klikkaa kuvaa isommaksi nähdäksesi kaikki veisut. Lopussa vaihtoehtoisia kappaleita.

torstai 8. tammikuuta 2015

Suomen löysin räppäri treenien vauhdittajana?

"Otetaan ryyppy, huikka.
Juodaan kaljaa ja viinaa, eikä huolet ne piinaa.
Otetaan ryyppy, huikka.
Kukaan ei mee nukkumaan, aamuun asti juodaan vaan
"

Miltä tuntuisi tehdä vatsarutistusta tai kyykätä noiden sanojen tahtiin? Tammikuun vikana päivänä pääsee Tampereella testaamaan asiaa NRJ Workout tapahtuman valloittaessa Pyynikin palloiluhallin.

"Viheltelen" voisi olla toinen esitettävä viisu? Säkeistö ja kertsistä näytettä seuraavassa. Punnertamista vai sivuristiin askelta luvassa? Ken tietää.

"Nyt kyl harmittaa, fiilis on karmivaa.
Tarvitaan burana, kun päähän koskee.
Eilen klubilla taidettiin juhlia.
Shampanja kupli, oli ilta kostee.
Kun sä kyselet ja multa utelet,
et mitä mieles, mä en pysty vastaa.
Tämä elämä se on mun tehtävä.
Mä tahdon kanssasi vain viettää nastaa.

Illalla iloinen, aamulla itkettää,
mut ei sillä väliä oikeestaan ollenkaan oo.
Mä viheltelen vaan.
Illalla iloinen, aamulla itkettää,
mut ei sillä väliä oikeestaan ollenkaan oo.
Mä viheltelen vaan."


FitnesSTIG nimellä kulkeva konsertin ja treenin yhdistelmä herätti minussa hilpeyttä heti ensimmäisestä sekunnista lähtien. Miten hyvinkin löysän habituksen omaava R'n'B artisti voisi ikinä saada minusta tehoja irti treenin muodossa???? Vaan testattavahan tuo on ehdottomasti! Ei auta muu. Ja kun tapahtuma vihdoin saapuu Suomen parhaaseen kaupunkiin, eli Tampereelle ovat kaikki tekosyyt poissa.


Turussa Rähinä-treeni menossa
Ja voihan se olla, että lavalla rauhassa hiihtelevä artisti on juuri sitä mitä treeniini tarvitsen? Kaikki meistä varmasti voivat sielunsa silmin nähdä Stigin päässä kasarilta tutun hikinauhan? Jo ajatus yksinään kutkuttaa meikäläisen hyvinvointihermoa positiivisesti. Ei liikunnan tarvitse olla aina niin suorituskeskeistä ja tosissaan olevaa meinikiä. Siksi tapahtumat ovat ihan parhaita juttuja. Pääsee irrottelemaan, kokeilemaan jotain täysin uutta ja tapaa sadoittain samanhenkistä porukkaa. Ei tavallinen päivä kuntosalilla ja vaan jotain ihan muuta.

Haluaisitko tulla kanssani testaamaan FitnesSTIGin voiman? Tai haluatko olla silmäni ja korvani Turun tapahtumassa 28.2. jossa Jontte Valosaari hoitaa yleisön treenien liekittämisestä? Siihen on nyt mahdollisuus, koska sain luvan arpoa kaksi lippua teidän lukijoiden kesken. Saat itse päättää kumpaan tapahtumaan mieluummin osallistut.

Fiiliksi Helsingistä
Osallistuaksesi pyydän sinulta kommenttia tämän postauksen kommenttilootaan tai suoraan sähköpostiin meikäläiselle osoitteeseen taina@moveme.fi. Kerro kommentissasi mitä yllättävää odotat FitnesSTIG treeniltä tai Jontte Valosaaren habalta Turussa. Muista jättää toimiva yhteystieto kommentin yhteyteen että saan sinuun voiton osuessa yhteyden. Aikaa osallistua on tiistain 20.1. loppuun saakka. Valitsen voittajat keskiviikkona ja ilmoitan heille henkilökohtaisesti.

ps. Halutessasi fiilistellä edellisten vuosien tapahtumia voit lukea meikäläisen juttuja kootusti täältä

Kaikki kuvat on lainassa NRJ Workoutin webbisivuilta: http://workout.fi/

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Arvostelussa Bodycombat ohjelma #62

Jatketaanpas kerran aloitettua perinnettä. Eli arvostelussa ohjaamani Bodycombat nykyisessä versiossaan eli ohjelma numero 62.

Kuva lainassa Bodycombat FB sivulta
Aluksi ajattelin "aika perus". Lyöntisarjoja, etenkin kolmen sarjoissa. Perinteisesti eka biisi johon heti tykästyin oli seitsemäs eli Muay Thai biisi. Vauhtia ja suorastaan raivoa ilmassa, ah! Jälleen kerran tuntuu että viimeinen takomisbiisi ei siirry muistiini sitten millään. Hyvin perinteiset merkit ilmassa siis.

Mutta sitten ohjatessa pari ekaa kertaa alkoi syntyä havaintoja. Nelosbiisissä vahva keskittyminen käsiin Karaten Katan muodossa heti kärkeen. Vahvaa sisäistä voimaa hakeva koreografia joka samassa paketissa tarjoaa myös äärimmäisen fyysisesti haastavia potkusarjoja. Huumoria vitosbiisin keskellä kun supersankarin tavoin kesken kaiken saa pysähtyä asentoon ja jatkaa eteenpäin. Niitä pieniä nyansseja joista pystyy repimään huippuhetkiä irti ohjatessaan.

Aika hyvä ajatus, lainassa Bodycombat FB-sivulta
Kuudes biisi on murhaa jaloille, mutta jotenkin ihan paras musa taustalla ja homma sujuu hymyssä suin. Tarkkaa hallintaa ja murhaavaa toistoa kyykkäämällä. Capoieran fiiliksiä on helppo hakea kun musiikki tukee tanssillista ja joustavaa liikettä. Keskivartalobiisissä on ihan uutta twistiä ja haastetta riittää jälleen kerran. Kaunis venyttely antaa aikaa ja yllättää valssiksi taipuvalla kolmijakoisella rytmillään. Kata on kerrankin riittävän helppo, jotta sen aikana voi oikeasti keskittyä tyhjentämään mielen ja vain suorittamaan.

Eli tykkään, mutta lämpesin hommalle hieman hitaasti. Kannattaa siis käydä muutamakin kerta, jotta löytää ohjelman hienoudet tällä kertaa. Tai sitten muulle maailmalle nuo aukeavat ekasta kerrasta ja minä olin vaan hidas Hämäläinen ;)

Biisilistaa seuraavassa kuvan muodossa:


















ps. Tässä ohjelmassa heitetään jäähyväisiä rakkaudella muutamalle LesMills yhteisöstä hiljattain poistuneille jäsenille. Siksipä biiseissä on paljon rakkautta sanoissa ja etenkin venyttelyssä painotetaan ajatusta "Olin täällä, minulla oli merkitys". Ja kyllä, treenillä ja siinä läsnä olemisella on merkitystä. Jokaisella treenikerralla ei tarvitse silti muistella poisnukkuneita läheisiään, paitsi jos voi tehdä sen ilon kautta.

maanantai 5. tammikuuta 2015

Kokemuksia Garmin Vivosmart aktiivisuusrannekkeesta

Joskus on niin, että yksi Gadgetgirl ei pysty testaamaan kaikkia maailman laitteita, siksi on hyvä että on kavereita jotka ovat aiheesta innostuneita. Tässä seuraa yhden kaverin ajatuksia tiivistettynä Garmin Vivosmartin käytöstä. Laite on ostettu joulukuussa 2014 ja käyttöä on takana siis muutamia viikkoja.

Monta värivaihtoehtoa, päävärinä kuitenkin musta.
Tätä laitetta ostettaessa kiinnitettiin huomiota siihen, että sitä voi käyttää ilman älypuhelinta ja ettei se hyökkää silmille normaalissa pukeutumisessa tai haittaa koneella työskentelyä tai muutakaan arkea. Lisäksi laitteen tuli kestää normaalissa arjessa tapahtuvaa vesikosketusta ja uimista.

Ensimmäinen fiilis laitteesta on selkeästi positiivinen. Se ei ole tiellä, on kohtuullisen huomaamattoman oloinen ja mittaa tarkasti arkiaktiivisuutta. Laitteisto laskee kaloreita aktiivisuuteen ja perustietoihin perustuen ja testaajan arvion mukaan lukemat näyttäisivät pitävän arkiaktiivisuuden mukaan paikkansa. Tenkkapoo tulee eteen kun laitteen pitäisi arvioida arkiaktiivisuuden ulkopuolista kulutusta esim. kuntosalikäyntiä. Näissä kaloriarviot ja aktiivisuuskäyrä eivät vastaa subjektiivista arviota ja tuntuu että liikunta arvioidaan alakanttiin. Tämä lienee kaikkien liikkeestä datansa saavien mittareiden ongelma. Kuntosalilla tärähtelevä liike on usein vähäistä jos hommaa ei tehdä repien. Repimistä en suosittele, kun silloin yleensä sattuu vahinkoja.

Tältä näyttää Garminin sivujen mukaan mobiiliaplikaatio
Web sovellus on testaajan mieleen ja vaikuttaa helppokäyttöiseltä sekä kattavalta. Hienolta ominaisuudelta kuulostaa, että käyttäjä voi itse säätää askeltavoitteen tai laitteen voi antaa ehdottaa pikkuhiljaa nousevia ja tilanteeseen reagoivia tavoitteita. Aika hienoa kun automatiikka hoitaa riittävästi haastavan tavoitteen kullekin päivälle ja voi luottaa että käyrä on nouseva? Itselläni on ollut vain itse luotuja tavoitteita noissa mittareissa ja kyllä se vaan masentaa kun katselee että 2000 askelta on täynnä 10 000 tavoitteesta...

Vivosmart näyttää tulleet viestit kun sen yhdistää älypuhelimeen. 
Statistiikan (ja puhelut, viestit, kellonajan sekä musaohjauksen) näkee laitteen ruudulta ja tämä määrä informaatiota riittää hienosti. Kerran pari päivässä voi sitten synkronoida laitteen keräämän tiedon pilveen talteen. Lisäksi laite tarjoaa inaktiivisuushälytyksiä, eli värisee kun käyttäjä on tarpeeksi kauan liikkumatta muulloin kuin öiseen aikaan. Kuten jo aiemmin olen todennut, tässä on hieno ominaisuus joka taatusti herättelee liikkeelle. Testaajankin sanoin "Tästä ominaisuudesta tykkään, ja pienet jaloittelut ja minuuttitanssahdukset tulivat tavaksi heti".

Laite seuraa myös unta ja tarjoaa värinällä herätyksiä asetettuun aikaan. Unenaikainen liikehdintä näytetään käppyröinä, ja suunnilleen tuntui testaajan mukaan täsmäävän omiin fiiliksiin. Herätyksen sai säädettyä vai webistä tai appiksesta, tästä iso miinus. Kaikkea muuta, mm. kellonaikaa, saa säädettyä suoraan laitteen näytöltä joten tämä oli yllättävän huono ominaisuus ilman älypuhelinta käytettäessä.

Garminin Vivosmart parittuisi valmistajan muiden laitteiden kanssa, kuten sykemittarin kera, mutta testaajalla ei näitä vempeleitä ole käytössään. Lisäksi laitteeseen saisi yhdistettyä tiedot omista puheluista ja tekstiviesteistä, mutta älypuhelimen puuttuessa näitäkään ei varsinaisesti ole testailtu. Jos joku lukijoista tietää näistä ominaisuuksista jotain niin kuulen mielelläni joko kommenttiboksissa tai sähköpostiviestin muodossa lisää :)