Näytetään tekstit, joissa on tunniste NRJ Workout. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste NRJ Workout. Näytä kaikki tekstit

torstai 5. helmikuuta 2015

NRJ Workout Tampereella - Oliko Stig fitness?

Seuraa tapahtumaraporttia viikonlopun NRJ Workout tapahtumasta. Tarkoituksena oli selvittää miten countryräppäri selviää liikuttajan tehtävästä, testata jouksukoulusta ryhmäliikuntaan erilaisia lajeja sekä tavata kavereita kivoissa puitteissa.

TRX naruja ja Stig
Aamu lähti käyntiin siitä, että juuri selätetty silmätulehdus ilmoitti haluavansa revanssin. Vasen silmä heräsi lauantaiaamuun sen oloisena että edellisinä iltoina on vedetty miestä vahvempaa enemmänkin. Vaikka ei kyllä oltu... Ei auttanut kuin varata lääkärille aikaa ja ihmetellä voiko kyseisellä ulkomuodolla lähteä ihmisten ilmoille ollenkaan.

Vähän oli vilakka keli käydä hitaasti selittäen juoksutekniikkaa läpi
Koska lääkärikeskus ja ajat lähtivät pyörimään vasta puolen päivän hujakoilla päätin menetetyn TRX-tunnin jälkeen osallistua sinnikkäästi Vauhtisammakon juoksukoulutunnille. Juoksutekniikan perusteet oli aiheena ja tunti vietettiin enemmän tai vähemmän varpaillaan heiluen. Askellettiin korkealta rullaten ja heiluteltiin käsiä oikeaoppisesti. Jatkuvasti korostettiin oikeaa etukenoista ja ei-istuvaa juoksuasentoa. Loppupuolikkaalla juostiin ympyrää ja vastaanotettiin palautetta ohjaajilta. Uutta tietoa sisäistäessä jostain selkärangasta hyppäsi esiin vanhoja huonoja tapoja. Aloin kauhoa käsillä, niiden kulman säilyttämisen sijaan ja hengästyin kovin ihan turhaan. Todettiin myös ohjaajien kanssa yhdessä, että niskoissa kiristää sen verran, etteivät kädet pääse rennosti heilumaan vartalon sivuilla. Hierojakäyntiä pitäisi varmaan siis varailla.

Lopputunti juostiin ympyrää
Seuraavaksi ehdin ottaa vartin verran tuntumaan bodycombat tuntiin ja moikkaamaan useampaakin tuttua. Ihana nähdä runsaasti jumppaohjaajia ja tuntilaisia tällaisissa tapahtumissa. On kivaa tavata rennosti yhteisen rakkauden äärellä liikunnan ilosta nauttien. Seurasi pikareissu lääkäriin ja uusien silmätippojen reseptin noutaminen. Lääkäri ei vastustanut kun totesin jatkavani jumppapäivää. Myöhemmät oireet todistavat, että ehkä olisi pitänyt.

Paluu pelipaikalle ja PT-kurssiajoista tutun kaverin moikkaamista sattumoisin lounaan äärellä. Oli ihan sikasiistiä vaihtaa kuulumisia ja jutella niitä näitä! Ja ruokakin oli tosi hyvää. PureBite oli perustanut pop-up ravintolan paikanpäälle ja tarjolla oli pad thai wokkia sekä salaatteja tuoreista aineista. Täytettyjä sämpylöitä ja terveellisiä smoothieita sai myös muffinien ja brownies tarjonnan ohella. Jumppatapahtumissa täytyy olla terveellistä ja täyttävää ruokaa että jaksaa painaa koko päivän. Oma valinta pad thai ainakin osui täysin ja täydennettynä parilla proteiinipatukkamaistiaisella pärjäsin hyvin.

Näin sujuu TRX:n kanssa lankuttaminen
FitnessSTIG treeni oli vuorossa lounaan perään. Ja kyllä tuo räppäri aika löysä ja veltto jätkä on. Ekan biisin jälkeen spiikissä hän kehotti meitä laskemaan vähän sykkeitä ja yleisöstä repesi spontaani nauru. "Esijumpparit" pistivät parastaan ja jorasivat menemään. Tällä kertaa ei oltu naama kohden lattiaa ihan niin paljon kuin Rähinätreeneissä Helsingissä. Vaikka nyt löytyi jo oikeasti tanssillista liikekieltä itse olisin revitellyt mieluusti vielä enemmänkin tanssivampaan suuntaan. Tästä juteltiin tuttujen kera myös, ja voi toki olla että tämä taso oli juuri sopivasti tanssillisuutta jotta kaikki pystyivät osallistumaan.

Stig esiintyy, tytöt bailaa :)
Stigin lavashow on hyvin hillitty, verrattuna esim. Elastisen hyppimiseen ympäri lavaa koko Rähinätreenin ajan. Kyllä tuosta silti irti sai ja etenkin kiitän sitä, että kevytkin liikunta sai tapahtumassa sijaa. Oli varmaan päivän ainoa tunti jossa koko ajan säilyi sykkeet kohtuullisina. Ja hyvä niin.

TRX-treenejä oli tarjolla koko päivän ja kun kerran aamulla missasin ajattelin koittaa onneani iltapäivän tunnilla. Mukaan mahtui ja homma lähti käyntiin TRX-narujen säätöharjoituksella. Sitten käytiin lävitse muutama liike, joita suoritettiin pattereissa aikaa vastaan. Jotenkin olisin itse toivonut mahdollisuutta testata mitä kaikkea TRX mahdollistaa, mutta nyt tarjolla oli kova treeni välillä TRX:llä ja välillä kahvakuulilla sekä oman kehon painolla tehden. Tunnin jälkeen silmä oli taas kirkkaan punainen ja kaverit kehottivat huilaamaan loppupäivän. Tarkistettuani tilanteen vessan peilistä, oli helppo olla samaa mieltä.

Porukkaa riitti, tässä C-Workout Total
Seurailin siis katsomosta C-workout Total tunnin ja kiertelin muutaman standin joilla en ollut vielä käynyt. Homma olisi vielä jatkunut muutamalla tunnilla, mutta minä päätin kotiutua ja lepuuttaa kroppaa kotioloissa.

Kiva tapahtuma ja ihanaa että se järjestettiin Tampereella. Jatkossa toivon myös rauhallisempia tunteja valikoimaan (joogaa, venyttelyä jne.) ja ehkä myös Turun tavoin luentoja tarjolle. Vaikka kyllähän tuollainen jumppamaraton on hieno sellaisenaankin. Jos saisi valikoimaan reilusti muiden kuin LesMills konsernin tunteja sekin olisi virkistävää. Ohjaajien itsensä kehittelemät tunnit ovat usein todella hyviä ja laadukkaita kokemuksia. Tapahtuman luonteeseen voisi sopia, että pääsisi testaamaan jotain ainutlaatuista. Ja kyllä Stig oli ainutlaatuinen ;)


Loppuun oli pakko pistää mini pala juoksukoulusta

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

NRJ Workout lippujen voittajat ovat...

... rumpujen pärinää, hiljaista hyminää ja jännittynyttä odotusta...

Stigin elkeitä pääsee katselemaan Jenna Rautio ja sähköpostin kautta ilmoittautunut Eeva!

Otan voittajiin henkilökohtaisesti yhteyttä ja järjestetään liput heillepäin. Kullekin siis yksi lippu naiseen.

Ja ei hätää, jos nyt ei onnistanut arvonnassa niin lippuja saa ihan rahalla. Riippuen vähän etukorttien määrästä ja työ/opiskelupaikasta 23-30€/kpl hintaan. Klikkaa itsesi lippukauppaan tästä:
https://www.lyyti.fi/reg/NRJ_Workout_Tampere_3112015__Pyynikin_palloiluhalli_5751

Jos Turun meininki kiinnostaa enemmän, sinne liput löytyvät täältä. Hintaa on opiskelijalle 28€ ja tavalliselle tallaajalle 32€.

ps. Aion pyytää onnekkailta pientä raporttia tapahtumasta. Tämä on täysin vapaaehtoista, mutta julkinen paine luodaan jo nyt :)

maanantai 19. tammikuuta 2015

NRJ Workout tapahtumaan Tampereelle tai Turkuun ihan ilmaiseksi?

Vielä ehtii tänään ja huomenna raapustaa kommenttia tänne postaukseen jos tahtoo päästä NRJ Workout tapahtumaan ilmaiseksi. Ajattelin nopeasti muistutella ja samalla listata mihin itse aattelin painaltaa tapahtumassa.

Tapahtuman sivujen alalaidasta löytyy tapahtuman ohjelma. Olisi kiva kuulla myös mitä sinä uskot käyväsi kokeilemassa.
Klikkaa ohjelma isommaksi tai tsekkaa se täältä: http://www.workout.fi/tapahtuma/nrj-workout-tampere

Aamusta tietenkin hyökätään heti mestoille kun ovet aukeavat ja sitten painalletaan TRX narujen pariin. Nämä on jääneet testailematta varsinaisesti kaikilla edellisillä kerroilla, joten nyt on niiden aika. Sitten ajattelin siirtyä ulos ja tutkailemaan miten Anni ja Mikko Liukka sekä Martti Eriksson johdattelevat ihmisiä juoksutekniikan perusteisiin. Koska tuo kestää tunnin jää hienosti aikaa vaihtaa sisäkamoja niskaan ja ryykäistä Bodycombat. 

Kun kolme aika rankaltakin vaikuttavaa rypäisyä on takana, voisi olla aika myyntipisteiden kiertelyn ja lounaan. Ja sitten tietenkin FitnesSTIG treeni klo:14.00, eturivi maksoi mitä maksoi. Kolmen jälkeen on tarjolla joko hurjaa menoa Bodyattackin malliin tai mäki-intervalleja juoksukoulun puolella. Voi olla että tässä kohtaa tekee enemmän mieli etsiä esim. hierova tuoli tai jokin muu rentoutumispaikka. Toisaalta kovaa menoa varten tällaiset tapahtumat on tehty. Kerran pirusti eikä aina nirusti niinkuin mummoni tapasi sanoa :)

Loppupäivänä luvassa on C-workout total, Sh´bam ja Grit cardio. Eli tykittelyä tiukasti loppuun asti. Siksi on äärimmäisen hyvä että kaikki tapahtumaan osallistuneet saavat mahdollisuuden palautella GoGo:lla seuraavana päivänä palautuspäivässä. Tarjolla venyttelyä, pilatesta ja Bodybalancea. Kuulin että tarjolla olisi myös palauttavia virvokkeita Teho-merkiltä. Yhden päivän lipulla kahden päivän setti. Aika hyvä :)

ps. Nyt ei tarvitse enää arvailla vaan FitnesSTIG treenin biisilista on julki. Arvasin oikein Ryyppy ja Viheltelen biisit :)

Jätkän lippiksessä lukee että "Only New York" vaan tulee se Tampereellekin :)
pps. Arvonnassa on siis kaksi lippua JOKO Tampereen tapahtumaan 31.1. tai Turun vastaavaan 28.2. Sinä voittajana päätät mihin haluat lipun. Osallistuminen tapahtuu kommentoimalla edellistä kirjoitusta aiheesta ja arvonta suoritetaan tiistai iltaan 20.1. mennessä osallistuneiden kesken keskiviikkoaamuna. Jos et tahdo laittaa kommenttiin yhteystietojasi lähetä minulle sähköpostia taina@moveme.fi

ppps. Ei haittaa jos vinkkaat kaverillekin kisasta, porukalla on mukavampi treenailla :)

torstai 8. tammikuuta 2015

Suomen löysin räppäri treenien vauhdittajana?

"Otetaan ryyppy, huikka.
Juodaan kaljaa ja viinaa, eikä huolet ne piinaa.
Otetaan ryyppy, huikka.
Kukaan ei mee nukkumaan, aamuun asti juodaan vaan
"

Miltä tuntuisi tehdä vatsarutistusta tai kyykätä noiden sanojen tahtiin? Tammikuun vikana päivänä pääsee Tampereella testaamaan asiaa NRJ Workout tapahtuman valloittaessa Pyynikin palloiluhallin.

"Viheltelen" voisi olla toinen esitettävä viisu? Säkeistö ja kertsistä näytettä seuraavassa. Punnertamista vai sivuristiin askelta luvassa? Ken tietää.

"Nyt kyl harmittaa, fiilis on karmivaa.
Tarvitaan burana, kun päähän koskee.
Eilen klubilla taidettiin juhlia.
Shampanja kupli, oli ilta kostee.
Kun sä kyselet ja multa utelet,
et mitä mieles, mä en pysty vastaa.
Tämä elämä se on mun tehtävä.
Mä tahdon kanssasi vain viettää nastaa.

Illalla iloinen, aamulla itkettää,
mut ei sillä väliä oikeestaan ollenkaan oo.
Mä viheltelen vaan.
Illalla iloinen, aamulla itkettää,
mut ei sillä väliä oikeestaan ollenkaan oo.
Mä viheltelen vaan."


FitnesSTIG nimellä kulkeva konsertin ja treenin yhdistelmä herätti minussa hilpeyttä heti ensimmäisestä sekunnista lähtien. Miten hyvinkin löysän habituksen omaava R'n'B artisti voisi ikinä saada minusta tehoja irti treenin muodossa???? Vaan testattavahan tuo on ehdottomasti! Ei auta muu. Ja kun tapahtuma vihdoin saapuu Suomen parhaaseen kaupunkiin, eli Tampereelle ovat kaikki tekosyyt poissa.


Turussa Rähinä-treeni menossa
Ja voihan se olla, että lavalla rauhassa hiihtelevä artisti on juuri sitä mitä treeniini tarvitsen? Kaikki meistä varmasti voivat sielunsa silmin nähdä Stigin päässä kasarilta tutun hikinauhan? Jo ajatus yksinään kutkuttaa meikäläisen hyvinvointihermoa positiivisesti. Ei liikunnan tarvitse olla aina niin suorituskeskeistä ja tosissaan olevaa meinikiä. Siksi tapahtumat ovat ihan parhaita juttuja. Pääsee irrottelemaan, kokeilemaan jotain täysin uutta ja tapaa sadoittain samanhenkistä porukkaa. Ei tavallinen päivä kuntosalilla ja vaan jotain ihan muuta.

Haluaisitko tulla kanssani testaamaan FitnesSTIGin voiman? Tai haluatko olla silmäni ja korvani Turun tapahtumassa 28.2. jossa Jontte Valosaari hoitaa yleisön treenien liekittämisestä? Siihen on nyt mahdollisuus, koska sain luvan arpoa kaksi lippua teidän lukijoiden kesken. Saat itse päättää kumpaan tapahtumaan mieluummin osallistut.

Fiiliksi Helsingistä
Osallistuaksesi pyydän sinulta kommenttia tämän postauksen kommenttilootaan tai suoraan sähköpostiin meikäläiselle osoitteeseen taina@moveme.fi. Kerro kommentissasi mitä yllättävää odotat FitnesSTIG treeniltä tai Jontte Valosaaren habalta Turussa. Muista jättää toimiva yhteystieto kommentin yhteyteen että saan sinuun voiton osuessa yhteyden. Aikaa osallistua on tiistain 20.1. loppuun saakka. Valitsen voittajat keskiviikkona ja ilmoitan heille henkilökohtaisesti.

ps. Halutessasi fiilistellä edellisten vuosien tapahtumia voit lukea meikäläisen juttuja kootusti täältä

Kaikki kuvat on lainassa NRJ Workoutin webbisivuilta: http://workout.fi/

sunnuntai 31. elokuuta 2014

NRJ workout Helsinki - päivä 2

Hotelliaamiaiselle porhallettiin lähes heti sen startattua. Ja sitten nokka kohden Kaapelitehdasta, minä pumppiin ja kaveri joogailemaan. Uudessa BodyPumpissa on jänniä kohtia. Askelkyykkybiisissä kyykätään kiekon kanssa samoin kuin edellisen ohjelman selkäbiisissä. Lisäksi keskivartalon treenibiisissä ollaan kylkinojassa ja heilutellaan lantiota. Odotan innolla ohjelmapakettiani, jotta pääsen katsomaan mistä on kyse tarkemmin. Lupaan palata asiaan.

Energy eli tanssin energiaa
Energiaa oli myös Energy tunnin vetäjillä
Tähän perään molempien aikataulussa luki C-Workout Energy joka osoittautui tanssilliseksi aerobic tunniksi. Hauskaa liikkeiden kehittelyä ja yhdistelmiä kyykyistä ja sykettä kohottavista liikkeistä. Välillä moikkailin vähän tuttujakin. On kivaa kun tunneille voi kävellä ja sieltä voi kävellä kesken pois. Yhteisöllistä jumppaamista. Toisaalta olisi ollut kivaa jos joogatunneille ei olisi voinut marssia reilusti myöhässä, koska noilla tunneilla on tärkeää rauhoittua ja saada aikaan häiriintymätön ympäristö.

Aika päräyttävä kuva vaikka itse sanonkin. Tuolla valon keskellä kylpevät ohjaajat.
Kyykkysettejä pumpissa
Tämän setin jälkeen otettiin välisuihku, kirjauduttiin ulos hotellista ja nautittiin lounasta. Perään shopattiin tapahtuman erilaisissa myyntipisteissä. Minun täytynee tehdä erillinen postaus kaikesta siitä mitä mukaan tarttui. Muotipostaus :)

Combatoimassa
Tähän perään pääsin fiilistelemään uusimman BodyCombatin, jota vetämään oli saatu Ruotsin ohjaajakaartin jäsen. Naisessa oli voimaa ja intoa kuin pienessä kylässä ja tykkäsin isosti kun ennakoinnit ja ohjeet olivat kohdallaan. Sen verran voin paljastaa että ohjelmassa 61 on luvassa superman punch hieman erilailla toteutettuna sekä hyppypotku. Lisäksi hartiat saavat kyytiä alakoukkujen sarjoissa.

Jengiä kuin pipaa
Illan viimeinen tunti oli Body-Control Dynaaminen venyttely. Ajattelin että pääsisin hieman rentouttamaan ja palauttamaan kovasti töitä tehneitä lihaksia. Vaan tunti perustuikin enemmän tanssin tekniikkaan ja erilaisten hitaiden liikesarjojen tekemiseen. Vähän kuin balettitunnilla tehtävät lyhyet tanssinpätkät joiden tarkoituksena on ainoastaan harjoittaa tekniikkaa. Jännä konsepti, mutta aikamoinen osallistujakato kesken tunnin. Ehkäpä tunnin nimeämiseen olisi pitänyt käyttää enemmän aikaa, niin aivan niin moni ei olisi yllättynyt? Tai sitten tässä kohtaa turnausväsymys alkoi painaa ihmisiä ja he jättivät leikin kesken.

Selkeitä opasteita
Dynaamista venyttelyä
Kiva tapahtuma kokonaisuudessaan. Tilat sopivat hommaan tällä kertaa paremmin kuin viimeksi. Jäin miettimään olisiko tänä vuonna paikanpäällä ollut vähemmän porukkaa kuin aiemmin? Voi olla että aistimus oli väärä.

Tuntien ulkopuolella oli paljon kokeiltavaa ja tekemistä. Mukaan mahtui myös pari valokuvaussessiota :)
ps. Kuvasin päivän aikana parikin videota. Mitäs tykkäisitte videokoosteesta?

perjantai 29. elokuuta 2014

NRJ workout Helsinki - päivä 1

Saavuttiin rakeita heittelevään Helsinkiin pikkaisen myöhässä ja osuttiin neljän ruuhkaan joka ilmeisesti perjantaisin alkaa jo klo:15.00. Eli Suomeksi myöhästyin ekalta tunniltani auttamattomasti. Saavuttiin tapahtuman yhteistyöhotelliin Holiday Inn Ruoholahteen ja saatiin uskomattoman hyvää palvelua heti sisäänkirjautuessamme. Täällä oli asenne kohdallaan myös myöhemmin kun kävin noukkimassa Ice bucket challengea varten ämpärillisen jäitä. NRJ workoutin kuumuudesta on siis jäähdytelty ihan ämpärillisellä jäitä. Kyllä virkisti!

Tästä se sitten lähti, joogaa
Vähän samoja viboja C-workout FLOW tunnilla päivän päätteeksi
Yin&Yang-jooga oli siis eka tunti ja taisi olla elämäni eka joogatunti! Ohjeistus oli hyvää vaikka ihan kaikkiin harjoituksiin en tainnut päästä siihen ytimeen mitä tavoiteltiin. Aika paljon vietettiin aikaa käsiin nojaten ja ranteet olivat aika kovilla. Jooga oli ihan mukavaa, voisin ehkä mennä kotikonnuilla kokeilemaan uudestaankin, hankkia kokemusta erilaisista lajeista. 

Ela <3 ;)
Fiiliksissä (kiitokset kuvaajalle!)
Joogailu venähti hiukan ja jouduttiin hölkkäämään Rähinä!-treeneihin. Tänä vuonna tilat oli paremmin organisoitu ja joogalle oli oikeasti rauhallinen toisessa rakennuksessa sijainnut tila. Hyvin kerettiin ekaan biisiin silti mukaan ja jumppailtiin räppäreiden tahdissa. Jäin kaipaamaan rennompaa ja räppiin paremmin sopivaa liikekieltä perus jumppaliikkeiden sijaan. Lisäksi vähän harmitti punnertaa kun silloin ei nähnyt mitä lavalla tapahtui. Muutoin äärimmäisen toimiva konsepti ja hauskaa oli. Ja miksi ei olisi ollut kun Elastinen hymyili tuttuun tapaansa korvasta korvaan. Siinä on kyllä ihanan positiivinen ihminen!

Tästä asennosta ei kertakaikkiaan nähnyt keikkaa, mutta tulipahan treenattu.
ps. Huomatkaa uudet pinkit Fivefingerssit! <3
Uniikki oli myös messissä, on siinä kyllä pieni mies, mutta pippurinen!
Treenin jälkeen ehdin hiukan kierrellä standeillä ja tutustua tarjontaan. Tough Viking kisan esteradan maistiaisversio oli tarjolla ja kun homman suoritti sai alennuksen kisamaksusta sekä tunnistelaatan omalla nimellään. Lisäksi lankutin pari minsaa ja tienasin liput Treenipäivä nimiseen tapahtumaan. Katsotaan saadaanko hommasta myöhemmin lisätietoja ja lisälippuja, stay tuned!

Lankutusta pari minsaa. Miksi kukaan ei sanonut että persaukseni on IHAN liian korkealla! :)
Päivän viimeinen tunti oli C-Workout FLOW. Tuntui joogan toisinnalta, mutta tehtynä musiikin rytmiin. Lopputunnista tuli tanssitunneilta tuttuja pari-improvisaatioita. Ihan jännää, mutta ranteet eivät kertakaikkiaan kestäneet kaikkea käsien päällä painimista. Pitänee kehittää tuota osaa kropasta :)

Huomenna homma jatkuu. Pumppia ja combattia, Acro joogaa, dynaamista venyttelyä ja C-Workout Energy niminen tunti. Ja pari yhteistyöneuvottelua joiden vuoksi kannattaa pitää teidänkin sormet ristissä, koska jotain hauskaa voi syntyä :)

torstai 28. elokuuta 2014

Luontoliikunta on arvokasta

Luin tänään Hesarista juttua jossa kerrottiin, että oli vihdoin tutkittu kansallispuistojemme tuottamaa hyötyä ihmisten terveydelle. Oli huomattu että luonnossa liikkuminen on ihmisten mielestä äärimmäisen arvokasta, ihan rahassa mitattuna. Yhteensä tutkimuksen mukaan luonnonpuistot tuottavat hyvinvointia 226 miljoonan euron arvosta.

Mökin luontoelämystä
Itse olen suuntaamassa tänä viikonloppuna ensin NRJ Workouttiin jumppailemaan kaksi päivää putkeen, ja sitten hiljentymään metsään. Tai hiljentymisestä en tiedä mutta mökillemme talkoiden rääppiäisiin olen menossa. Mietin kuinka paljon tuokin paikka minulle on vuosien aikana tuottanut hyvinvointia nimenomaan helposti lähestyttävän luontokokemuksen kautta. Varmasti enemmän kuin olen ikinä rahaa tienannut yhteensä.

Tutkitusti metsästäjät ovat onnellisempia kuin kalastajat, mutta minä luulen että meikäläiselle
kalastus tuo enemmän onnea kuin pyssyn kanssa metsässä heiluminen.
Mutta ei se vaadi mökkiä, että voi mennä luontoon. Kuten artikkelistakin selviää on Suomi täynnä luonnonpuistoja, patikkapolkuja ja ihan niitä lähimetsiä. Sen kun pistää verkkarit jalkaan, lenkkarien nauhat kiristäen ja painaltaa omaan lähimetsään. Istuskelee kivillä, makailee maastossa, ihmettelee mikä olikaan raudus- ja hieskoivun ero ja hengittää syvään. Tärkeätä on jättää kännykkä kotiin tai ainakin pistää se äänettömälle ja pois silmistä. Luontokokemus ei sosiaalisen median ja sähköppostien piipityksestä ainakaan parane.

Lenkkipolun luontoelämystä kotikontujen läheltä
ps. Vaikka kohta on satanut enemmän ja vähemmän viikon putkeen on metsässä usein ihan mukavaa sateellakin. Puista voi hakea suojaa tai sitten vain antaa sateen kastella sinut likomäräksi. Hyvinkin virkistävää tuo vesi kun se tulee taivaalta ja on ihan okei kastua.

pps. Nyt on se hetki kun voit samalla etsiä vaikka pari geokätköä. Josko sillä sinut saataisiin houkuteltua metsään.

perjantai 1. elokuuta 2014

NRJ workout lippupaketin voittajat ovat...

... rumpujen pärinää....

!!! Tiina ja Katja !!!

Luin teidän vastauksia niin monta kertaa etten enää itsekään tiennyt kuka sanoi mitä ja kellä oli parhaat perustelut. En vaan voinut laittaa huippuja pohdintojanne järjestykseen. On upeaa että olitte valinneet niin kattavan tujauksen kaikkia tunteja ja juuri itsellenne sopivia hienosti harkiten.

Mietin ensimmäiseksi ja viimeiseksi osallistuneen palkitsemista ja luovuin ideasta epäreiluna. Ja sitten lopulta totesin, että koska olette kaikki niin tasaväkisiä pitää tyytyä perinteiseen arvontaan. Lippulappujen taitteluun ja kutsumaan oma mies sekoittamaan liput pöydällä (onnettareksi hän ei suostunut). Sitten minä nostin miehen sotkottamista lapuista kaksi voittajaa.

Ela ortsii meitä ;) Kuva (c)NRJ workout
Onnea! Otan voittajiin yhteyttä ja sovitaan heidän kanssaan lippujen toimitus. Muiden osalta nyt on se hetki kun kannattaa käydä ostamassa piletit ja ilmoittautumassa tunneille etukäteen, jotta varmasti mahtuu niille tunneille mille tahtoo.

Osoitteesta: http://www.workout.fi/helsinki löytyy kaikki info, liput ja ilmoittautumissysteemit. Ennakkoliput ovat huomattavasti halvempia kuin ovelta noukitut. Jos pääset vain lauantaille esim. työkiireiden vuoksi, voit ostaa yhden päivän lipun ennakkohintaan 45€. Nyt arvotut piletit ovat 69€ ennakkohinnaltaan ja kattavat sekä perjantain että lauantain tarjonnan.

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Viimeinen kuulutus NRJ workout lippujen tahtojille. Jaossa kaksi kahden päivän lippua!

Noniin arvon yleisö. Tuntuuko lomalta paluu ahdistavalta? Ne teistä jotka Juhannuksen tienoilta ovat nauttineet Suomen suvesta alkavat palailla töihin näillä näppäimillä. Ottakaa pehmeä lasku hommiin jos se suinkin on mahdollista. Yksi tapa lievittää orastavaa työstressiä on suunnitella jotain kivaa lähitulevaisuuteen. Siis piristystä arkeen.

Piristys arkeen on parasta kun se on ilmaista. Ja nyt on mahdollisuus hommata itselleen lippu kahdeksi päiväksi NRJ workouttiin Helsinkiin 29.-30.8. Luvassa ainakin Rähinä-treeniä ja uusimmat Les Mills ohjelmat. Lisäksi huikeita Functionality tunteja, joogan eri suuntauksia ja taatusti hyvää pöhinää. Paikalle saapuvat myös huimilla alennuksilla varustetut myyntipisteet. Ja kun säästät lippurahat voit shopata 69€ verran enemmällä.

(c)NRJ Workout
Osallistumisohjeet ja muut detskut sekä osallistuminen tapahtuu alkuperäisen postauksen kohdalla täällä. Pähkinänkuoressa sinun tulee katsoa tapahtuman ohjelmaa ja ilmoittaa mitä sinä valitsisit lajeiksesi ja esittää huikaisevat perustelut. Tämä pitää tehdä heinäkuun loppuun mennessä. Parhaille kahdelle kommentoijalle on tarjolla lippu tapahtumaan koko kahdeksi päiväksi. Hoidat itse matkustamisen ja mahdollisen majoituskulun ja kuittaat minulta liput tapahtumaan. Liput ovat tarjolla tapahtuman järjestäjän hövelin ja reilun asenteen vuoksi. Kiitokset siis sinne suuntaan.

Jos lippuonni huolettaa, voit ostaa liput tapahtumaan jo nyt täältä: https://www.lyyti.fi/reg/NRJ_Workout_Helsinki_Kaapelitehdas_4284

ps. LesMills ohjaajat muistavat varata tunnit sekä lippukaupan kautta, että ohjaajien omien systeemien kautta. Ei sitten tule itku puseroon jos jompikumpi unohtuu ;)

perjantai 4. heinäkuuta 2014

NRJ workouttiin liput - osallistu kisaan NYT!

Osallistu NRJ workout kisalippujen arvontaan täältä: http://movemeliikuttaa.blogspot.fi/2014/06/voita-liput-nrj-workouttiin-helsinkiin.html

Vasta yksi vastaus? Mitä minä teen näillä 69€ arvoisilla kahden päivän lipuilla joita järjestäjä lähetti kaksin kappalein?!??! Nyt ihmiset kirjoittamaan mille tunneille tahtoisitte mennä ja lisäksi laittamaan jokin yhteystieto itsestänne tai kirjautumaan google-tilillä blogin lukijaksi ennen kommentin jättämistä. Aikaa on, mutta heinäkuu hujahtaa hetkessä. Kommentoimaan mars mars!

Kato räppärikin tahtoo että oot messis!

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Voita liput NRJ Workouttiin Helsinkiin 29-30.8.

Jos joku väittää että kesällä on vaan festareita, voidaan virallisesti todeta hänen olevan väärässä. Tai no, festarit ne on kai nämäkin, yhden kollegan lanseeraamalla nimellä jumppapeppujen kokoontumisajot, elikäs jumppatapahtuma. Kyseessä NRJ Workout Helsingissä 29-30.8.

Tämän hymypojan treenautettavaksi? (c) NRJ workout
Tämä on se tapahtuma jossa Turussa minä missasin tänä keväänä Rähinä treenit, kun en ollut paikanpäällä. Sen verran tiukkoja videofeedejä sekä vaikuttuneiden paikallaolijoiden tarinoita kuunnelleena en ajatellut päästää vahinkoa toistumaan. Eli mukana kuin peräpukama!

Tässä jakoon mitä muuta ajattelin tapahtumassa tehdä. Voit käydä tsekkaamassa itseäsi kiinnostavat tunnit täältä: http://www.workout.fi/helsinki

Perjantaina päivän voisi aloittaa BodyCombatin uusimmasta versiosta ja jatkaa sitten Doc Paunosen Functionality coreen. Tuohon väliin pieni tauko lienee paikallaan ja sitten Rähinä treeni täysillä. Jos tuon jälkeen pystyn laskemaan kierroksia niin Yin joogaan vie tieni.

Lauantaina BodyPump uutuus heti aamuun vaikkakin Martial Arts jooga kuulostaa juuri mun jutulta. Perään päivän annos Doc Paunosta et kumppaneita Functionality mobility tunnin kautta. TRX circuit tähän väliin ja perään ehkä lounas ja shoppailua. C-Workout on uutuustunti ja sen tahdon käydä testaamassa neljän pintaan ja jos virtaa vielä piisaa voisi Bodybalance olla kohdallaan tässä päivän lopetukseksi.

Jumppapeppujen kokoontumisajot tiedossa, voita liput! (c) NRJ workout
Ainiin se kilpailu! Eli haluatko tulla kanssani treenaamaan tapahtumaan? Jos vastaus on kyllä vastaa alle kommentteihin mitkä kolme tuntia sinä aiot tapahtumassa käydä katsastamassa jos onnetar suosii. Onnettareen voi vaikuttaa äärimmäisen hyvät tai muuten vaan hauskat perustelut valittujen tuntien taustalla. Panosta siis vastaukseesi. Jos et jo ole Google-tilisi kanssa blogini rekisteröitynyt lukija liity. Jos et tahdo liittyä liitä vastaukseesi sähköpostiosoitteesi jotta voin olla sinuun voiton sattuessa yhteydessä.

Näillä ohjeilla kisailemaan. Kisa jatkuu heinäkuun loppuun saakka (31.7.) ja arvonta tapahtuu siis 1.8. Kaikki siihen mennessä osallistumaan ehtineet osallistuvat.

Viimevuotisesta tapahtumasta voit lukea lisää täältä: http://movemeliikuttaa.blogspot.fi/search/label/Helsinki%20Workout

Edit 1.7.2014: Lisätty kuvia tapahtumasta Turussa (c) NRJ workout