keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Aamulenkkiä ja illan kuulailua

Gymboss vauhdittaa tekemistä
Olipas kiva päivä! Sain aamulla kunnian arpoa voittajan kisaan ja tätä edelsi hyvin sujunut juoksulenkki. Otin aamulla tavoitteeksi juosta alle tunnin lenkin ja kokeilla eri juoksunopeuksia matkalla. Tykkään juosta aamulla kun on viileää ja hiljaista, kuunnella lintujen laulua (tai sitten musiikkia iPhonesta, mutta tunnelman kannalta kuvitellaan, että kuuntelen lintujen laulua). Lisäksi olo on kevyt kun lenkille lähtee vain muutama vesilasillinen vatsassa. Aamiainen maistuu järkyttävän hyvälle kun sen nauttii suihkun jälkeen ja päivän lenkki jo suoritettuna.

Etuheilautuksessa vauhti lähtee lantiosta, EI käsistä
Etuheilautuksessa kuula on yläasennossa rennosti ilmassa ILMAN käsien puristusta
Etuheilautus yhdellä kädellä edessä
Yhden käden etuheilautus haastaa keskivartaloa 
Vauhtileikittelylenkillä testasin perusnopeuttani Suunnon GPS-podilla. Otin alkuun muutaman minuutin (7min) lämmittelyn kävellen ja läksin juoksemaan n.15min pätkää tavallista hölköttelyvauhtia. Jälkikäteen selvisi, että perusvauhti jolla jaksan vaikka kuinka pitkään on 8,7km/h. Parin minuutin kävelytauolla (4min) palauttelin jalkoja ja lähdin juoksemaan reippaampaa perusvauhtia. Logia tulkitessa selvisi että tämä vauhti on 10,5km/h. Ihan mukava vauhti. Matolla juostessa yleensä pidän vauhdin 9,5km/h vauhdissa ja sillä homma kulkee sutjakkaasti. Muutaman minuutin kävelyn jälkeen viimeisen pätkän päätin juosta niin lujaa kun koneesta lähti ja tavoite oli juosta 5min putkeen. Arvioin kestävyyden vähän väärin ja juoksu loppui jo neljän minuutin kohdalla kesken, mutta vauhti oli vakuuttavat 13,5km/h! Eli kyllä tästä tytöstä lähtee pitkäkin pätkä kunnioitettavalla nopeudella. Pärjäsin aamun bussillekin hetkellisesti ;)

Kuulaa mökin rauhassa
Työpäivä sijoittui Helsinkiin, joten luvassa oli autossa istumista ja palaveria. En uskaltanut ehdottaa varvaslittaa vielä, mutta aion kyllä joskus vielä repäistä :) Illaksi siirryin suvun mökille mieheni perässä ja tein pullataikinan. Kohoamista odotellessa oli aikaa tehdä nopea kuulatreeni.

Gymbossiin 4x(1min + 2min) settejä ja sitten suoriutumaan seuraavasti:

  • Etuheilautus 1min
  • Pyöritys jalan ja lantion ympäri "kieputus" 1min per suunta/jalka
  • Maastaveto-hauiskääntö-pystypunnerrus 1min
  • Kropan ympäri pyöritys suuntaa vaihdellen, yhdellä jalalla, varpailla/kantapäillä, jne. 2min

Alla kuvasarjaa reeneistä, ja varsinkin tuosta "kieputuksesta". Toivon mukaan saan tuosta joskus videon otettua, että selviää paremmin mistä on kyse :)

kieputus jalka ilmassa: tässä kierretään lantiota
Kieputuksen lantion kierto suoritettu, kohta jalan ali/takaa
Kieputus jalan takaa, melkein nenällään :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti